torstai, 18. maaliskuuta 2010

Avokadosalaatti

Olen ollut jo viime kesästä ihastunut vuonankaaliin, jossa on pehmeä, monen muun salaatin kanssa helposti yhdisteltävissä oleva maku. Toisena suosikkina kulkee vuodesta toiseen rucola, johon ei kaiketi voi kyllästyä koskaan. Rucolan pähkinäisyys on juuri passeli erilaisten siementen kanssa ja vähän öljyisempiin salaatteihin. Jo moneen kertaan hehkuttamani avokado on hyvä valinta jos haluaa salaatista ruokaisan mutta silti terveellisen.

Lisäsin tällä kerralla avokadon kanssa hyvin sopivia katkarapuja, jotka lämmitin uunissa kookosöljyssä ja limemehussa grillivastusten alla. Katkaravut eivät ole järin ekologinen valinta, mutta jos niitä syö harvoin ja silloinkin valitsee norjalaisia katkarapuja trooppisten sijaan, ei omatunto soimaa aivan niin kovasti. Norjalaisia katkarapuja ovat mm. Pirkan isot katkaravut. Jos et pidä katkaravuista tähän salaattiin sopii niiden sijaan oikein hyvin myös esimerkiksi tomaatti.


Salaatin päälle lorautin aika reilulla kädellä ihanaa mutta järkyttävän hintaista Clearspring-luomuoliiviöljyä. Herkun viimeistelee limemehu, ripaus ruususuolaa ja rouhittua mustapippuria.

tarvitset yhteen annokseen:
muutama lehti tammenlehtisalaattia
kourallinen villirucolaa
kourallinen vuonankaalia
puoli pussia isoja Pirkka-katkarapuja (norjalaisia)
puolikas luomuavokado
luomupinjansiemeniä

limemehua tai tuoretta limeä, ruususuolaa, kookosöljyä, mustapippuria, luomuoliiviöljyä.

Käytä sulatettuja kookosöljyllä ja limemehulla siveltyjä ja suolattuja katkarapuja grillivastusten alla viitisen minuuttia. Revi salaatit lautaselle, viipaloi kypsä avokado salaatin päälle ja ripota vähän suolaa viipaleiden päälle. Lisää katkaravut ja pinjansiemenet ja lorauta lopuksi oliiviöljyä salaatin päälle.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails