perjantai, 19. maaliskuuta 2010

Syö kanaa (?!)

Suomessa kukaan ei syö kanaa. Ei ainakaan muut kuin Stockmannin Herkussa asioivat. On jokaisen oma asia mitä kurkustaan alas päästää, mutta erityisesti ne, joita ruoan alkuperä tai laatu kiinnostavat ansaitsevat tietää mitä kanana syövät. Toisin kuin ravintoloiden ruokalistoilla, kauppojen mainonnassa, arkipuheessa ja monessa muussa paikassa ilmoitetaan, syöty tavara on kanan sijaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä broileria. Broileri, valitettavasti, on yhtä lähellä kanaa kuin perhoskoira on sutta.

Broileri on erikseen 1950-luvulla kanaroduista jalostettu hybridi, joka kasvaa 40 gramman kokoisesta tipusta teurasvalmiiksi 1,8 kilon painoiseksi broileriksi 36 päivässä, eli 5 viikossa. Suomessa käytetään Ross-yhtiön jalostamia Ross 208, Ross 308 ja 508 -hybridejä, joista jälkimmäiset ovat ensiksimainittua nopeakasvuisempia. Broilereiden kasvunopeus on saatu kaksinkertaistettua kymmenessä vuodessa tehokkaamman tuotannon mahdollistamiseksi. Kasvua tehostaa rehun runsas proteiinipitoisuus, joka saavutetaan soijan avulla. Broileri ei käytännössä elä kuin mainitut viisi viikkoa, koska sen jalat eivät kestä suhteessa valtavaa elopainoa, vaan katkeavat. Jalostetut tuotantorodut ovat huomattavasti alttiimpia fysiologisille ongelmille ja käytöshäiriöille puhumattakaan niiden huonommasta vastustuskyvystä.

Muualla Euroopassa, lähinnä Ranskassa, kasvatetaan myös luomubroilerirotuja. Nämä kasvavat hitaammin (n. 81 päivää teuraspainoon), saavat luonnonmukaisempaa ruokaa ja elävät lajityypillisissä olosuhteissa. Tällaisia rotuja ovat mm. Sasso ja Poulet Bronze.

kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Volailles_Bresse.JPG

Luomukanaloiden kanat ovat munijarotua, ja päätyvät elämänkaarensa päätteeksi joko omistajiensa pöytään tai kaatopaikalle. Luomukanat ovat vähälihaisempia sekä luonnonmukaisemman ravintonsa että runsaamman liikunnan vuoksi. Ranskassa kuitenkin kasvatetaan munijarotuja myös lihaksi. Munijarotuinen kana on yleensä laatuluokiteltua ja huomattavasti kalliimpaa kuin tehobroileri.  Laatu maksaa, ennen tehotuotettua broileria kana oli juhlaruokaa ruokapöydässä kaikkialla.

Maailman kuuluisin, ja herkullisimpana pidetty kana on ranskalainen ns. Bressen kana, jota saa pakastettuna Stockmannilta n. 30 €:n kappalehintaan. Bressen kanat elävät vapaasti luonnossa ja syövät vain jyviä. Jokainen kana on rengastettu, renkaan tekstistä voi varmistaa kanan varmasti olevan sitä mitä pitää. Stockmann myy lisäksi maissikanaa, joka nimensä mukaisesti on myös aitoa kanaa. Maissikanan ravinto ei kuitenkaan ole lajityypillistä eikä lihaa pidetä yhtä suuressa arvossa kuin Bresseläistä.

Mitä tulee munijarotujen jalostusasteeseen on sanottava, että maailman ylivoimaisesti tehokkain munija, Leghorn, kuuluu ns. vanhoihin, jo ennen 1850-lukua olemassa olleisiin kanarotuihin. Tosin siitäkin on olemassa kymmeniä risteytyksiä. Suomalainen maatiaiskana puolestaan on erittäin uhanalainen otus näinä päivinä. Jos jonain päivänä muutan maalle ituhipiksi lupaan ottaa maatiaisrotuja kasvateikseni ja antaa niiden elämäntaipaleen päätyttyä ne jollekulle lihansyöjälle herkkuruoaksi.

alin kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Poulet_de_Bresse_-_Bresse_Chicken.jpg

1 kommenttia:

  1. Tarkennuksena, että Hakaniemen hallista näytti saavan ranskalaista luomubroileria siitä Soppakeittiötä vastapäätä. Liikkeen nimeä en muista mutta sattui silmiin siinä boullabaissea lounaalla lusikoidessa.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails