Hyvinvoinnin salaisuus?

Ihminen ei ole kone. Ei ole käyttöohjetta, ei oikotietä tai säännöstöä,  joka ratkaisee ongelmat, pitää terveenä, hoikkana, energisenä, nuorekkaana ja tasapainoisena. Joskus lehtiä, kirjoja ja blogeja lukiessa tuntuu siltä kuin näin olisi. Moni myös lukee niitä niin, toivoen löytävänsä jotakin ihmeellistä. Ja onhan niissä: kymmenittäin ratkaisuja, tuloksena vähintään hoikkuutta ja terveyttä, hyvä ettei valaistumista. Jokainen innokkas terveyden profeetta tuntee palavaa halua saattaa kaikki samalle tielle. Kuten moni muu terveellisten elämäntapojen kannattaja, myös minä puhun aiheesta mielelläni kauan ja perinpohjaisesti.  Mielestäni ravinnolla on ihmisen hyvinvoinnille suuri merkitys ja pidän ehdottoman hyvänä ravitsemuksellisen tiedon lisääntymistä yhteiskunnassa. Ei se kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista.

Kun kuusitoista vuotta sitten aloin syödä kasvisruokaa minulla ei ollut takana mitään sen suurempaa agendaa. Tietysti kriittisyys sinänsä oli siinä vaiheessa elämää arvo, johon ruokavalion vaihdoskin jollain tasolla pohjautui. Otin selvää ravitsemuksesta, ymmärsin syödä terveellisesti ja tunsin voivani paremmin, mutta en uhrannut asialle kovin montaa ajatusta. Myöhemmin aloitin joogan, kiinnostuin ayurvedastakin, olin luomun puolesta ja etsin syytä sille, miksi vatsani tai ihoni silti oireilee. Kiinnostuin luontaislääketieteestä ja vitamiineista. Vielä myöhemmin luin Zonesta, sitten muista vähähiilihydraattisista ruokavalioista, karppauksesta ja raakaravinnosta ja kokeilin niitä soveltaen..lista on pitkä, lähes kaikki on vuosien varrella käyty läpi jossain muodossa, vähintään kirjasta lukemalla.

Silloin joskus olin nuori ja ehdoton. Myöhemmin vain varma, että ruuan salaisuus on vielä selvittämättä. Olin aina hetken aikaa innoissani kulloisestakin ruokavaliosta kunnes huomasin, ettei se välttämättä toimikaan minulla, että siinä on puutteita tai ettei se ratkaise niitä asioita, joihin olin etsinyt ratkaisua. Toki jotkin asiat pysyivät pitkin matkaa: jooga, pääosin kasvisravinto erilaisine variaatioineen ja pyrkimys syödä puhdasta ruokaa. Jossain vaiheessa kokeiluja kuitenkin huomasin voivani oikein hyvin. Tajusin, että olin oppinut kuuntelemaan itseäni. Huomasin tietäväni mitä lisäravinteita haluan käyttää, mikä ruoka sopii minulle minäkin vuodenaikana ja mihin aikaan se on syötävä. Kuinka paljon tarvitsen unta, liikuntaa, yksinoloa, lepoa, samanhenkisten ihmisten seuraa. Tai toisaalta kuinka paljon kestän häiriötekijöitä, epäsäännöllistä elämää tai sokeria, tai mitä tahansa minulle huonosti sopivaa ilman, että se vaikuttaa hyvinvointiini. Mutta mikä tärkeintä, olin oppinut kohtuuden.

On teesejä, joita pidän melko yleisesti sovellettavissa olevina: pidän  terveydelle epäedullisena useimpia viljoja, sokeria, piristeitä ja maitotuotteita. En kuitenkaan usko, etten koskaan voi syödä niitä tai että satunnainen kohtuudessa pysyvä alkoholin käyttö saa kaiken sekaisin. Ja toisinpäin, en usko, että terveellisinkään ruoka saa tasapainon tilaan jos elämässä on jotakin muuta, ravintoa suurempaa käsiteltävää. Elämäntapa, jonka avulla tunnen voivani parhaiten on kooste kaikesta mitä olen vuosien varrella kokenut ja kokeillut. Sille ei ole nimeä enkä ole siinä ehdoton. Olen myös huomannut, että tarpeeni vaihtelevat eri aikoina ja eri syistä. Joskus ei huvita miettiä ruokaa yhtään, sellaisiakin aikoja on ollut jolloin elin keitetyllä kananmunalla ja ruisleivällä.

Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointi koostuu monesta osasta. Jokainen meistä on erilaisessa kohdassa elämää, ja tehty erilaisista paloista niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kukaan ei voi varmasti sanoa mikä on hyvinvoinnin resepti toiselle. Uskon vilpittömästi, että joku tarvitsee lihansa, joku ei voi syödä viljaa ja toinen ei kestä kumpaakaan näistä. Tiedän, että vaikka minulle sopii parhaiten liikuntamuotona jooga ja kävely, joku muu tarvitsee jotakin muuta voidakseen hyvin. On tärkeää muistaa, että se mikä sopii toiselle ei välttämättä ole paras ratkaisu itselle.  Silti jokaisen kannattaa olla kriittinen ja ottaa asioista selvää, eikä vain hyväksyä kaikkea mitä syötetään kuvaannollisesti ja fyysisesti pikaruuasta verityyppiruokavalioon tai lautasmalliin.

Mutta hyvinvointi, siihen ei riitä pelkkä ravinto, eikä positiivinen ajattelu, ei liikunta, ei meditaatio eivätkä edes nämä kaikki yhdessä, jollei todella kuuntele itseään. Kuunnella pitää lempeydellä, joka päivä ja joka hetki. Kukaan ei siinä onnistu täydellisesti, mutta yrittää voi. Elämässä saa olla epätäydellinen eikä se ole risti, jota on kannettava, jokin luterilainen epäonnistuminen. Jokainen, joka haluaa voida hyvin on selityksen velkaa vain itselleen: tarvitaan rohkeutta kohdata itsensä ja sen jälkeen rohkeutta olla sitä mitä on. Ja sittenkin vielä olla kriittinen jo omaksumaansa kohtaan, valmis muuttumaan koko ajan ja samaan aikaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin juuri silloin on. Muitakin on hyödyllistä kuunnella ja oppia siitä mitä muille tapahtuu, ilman ennakkoasenteita tai arvolatauksia.

Mitä sitten haluan tällä kaikella sanoa? Sen, että ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Myös elämä on kokonaisuus, jossa tärkeintä on keskittyä elämään, ei ruokaan, sääntöihin tai siihen mitä joku muu ajattelee. Että antakaa mennä!