In This Life to Live

Hyvinvoinnin salaisuus?

2010-11-14T22:41:00.002+02:00

Ihminen ei ole kone. Ei ole käyttöohjetta, ei oikotietä tai säännöstöä, joka ratkaisee ongelmat, pitää terveenä, hoikkana, energisenä, nuorekkaana ja tasapainoisena. Joskus lehtiä, kirjoja ja blogeja lukiessa tuntuu siltä kuin näin olisi. Moni myös lukee niitä niin, toivoen löytävänsä jotakin ihmeellistä. Ja onhan niissä: kymmenittäin ratkaisuja, tuloksena vähintään hoikkuutta ja terveyttä, hyvä ettei valaistumista. Jokainen innokkas terveyden profeetta tuntee palavaa halua saattaa kaikki samalle tielle. Kuten moni muu terveellisten elämäntapojen kannattaja, myös minä puhun aiheesta mielelläni kauan ja perinpohjaisesti. Mielestäni ravinnolla on ihmisen hyvinvoinnille suuri merkitys ja pidän ehdottoman hyvänä ravitsemuksellisen tiedon lisääntymistä yhteiskunnassa. Ei se kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista.

Kun kuusitoista vuotta sitten aloin syödä kasvisruokaa minulla ei ollut takana mitään sen suurempaa agendaa. Tietysti kriittisyys sinänsä oli siinä vaiheessa elämää arvo, johon ruokavalion vaihdoskin jollain tasolla pohjautui. Otin selvää ravitsemuksesta, ymmärsin syödä terveellisesti ja tunsin voivani paremmin, mutta en uhrannut asialle kovin montaa ajatusta. Myöhemmin aloitin joogan, kiinnostuin ayurvedastakin, olin luomun puolesta ja etsin syytä sille, miksi vatsani tai ihoni silti oireilee. Kiinnostuin luontaislääketieteestä ja vitamiineista. Vielä myöhemmin luin Zonesta, sitten muista vähähiilihydraattisista ruokavalioista, karppauksesta ja raakaravinnosta ja kokeilin niitä soveltaen..lista on pitkä, lähes kaikki on vuosien varrella käyty läpi jossain muodossa, vähintään kirjasta lukemalla.

Silloin joskus olin nuori ja ehdoton. Myöhemmin vain varma, että ruuan salaisuus on vielä selvittämättä. Olin aina hetken aikaa innoissani kulloisestakin ruokavaliosta kunnes huomasin, ettei se välttämättä toimikaan minulla, että siinä on puutteita tai ettei se ratkaise niitä asioita, joihin olin etsinyt ratkaisua. Toki jotkin asiat pysyivät pitkin matkaa: jooga, pääosin kasvisravinto erilaisine variaatioineen ja pyrkimys syödä puhdasta ruokaa. Jossain vaiheessa kokeiluja kuitenkin huomasin voivani oikein hyvin. Tajusin, että olin oppinut kuuntelemaan itseäni. Huomasin tietäväni mitä lisäravinteita haluan käyttää, mikä ruoka sopii minulle minäkin vuodenaikana ja mihin aikaan se on syötävä. Kuinka paljon tarvitsen unta, liikuntaa, yksinoloa, lepoa, samanhenkisten ihmisten seuraa. Tai toisaalta kuinka paljon kestän häiriötekijöitä, epäsäännöllistä elämää tai sokeria, tai mitä tahansa minulle huonosti sopivaa ilman, että se vaikuttaa hyvinvointiini. Mutta mikä tärkeintä, olin oppinut kohtuuden.

On teesejä, joita pidän melko yleisesti sovellettavissa olevina: pidän terveydelle epäedullisena useimpia viljoja, sokeria, piristeitä ja maitotuotteita. En kuitenkaan usko, etten koskaan voi syödä niitä tai että satunnainen kohtuudessa pysyvä alkoholin käyttö saa kaiken sekaisin. Ja toisinpäin, en usko, että terveellisinkään ruoka saa tasapainon tilaan jos elämässä on jotakin muuta, ravintoa suurempaa käsiteltävää. Elämäntapa, jonka avulla tunnen voivani parhaiten on kooste kaikesta mitä olen vuosien varrella kokenut ja kokeillut. Sille ei ole nimeä enkä ole siinä ehdoton. Olen myös huomannut, että tarpeeni vaihtelevat eri aikoina ja eri syistä. Joskus ei huvita miettiä ruokaa yhtään, sellaisiakin aikoja on ollut jolloin elin keitetyllä kananmunalla ja ruisleivällä.

Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointi koostuu monesta osasta. Jokainen meistä on erilaisessa kohdassa elämää, ja tehty erilaisista paloista niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kukaan ei voi varmasti sanoa mikä on hyvinvoinnin resepti toiselle. Uskon vilpittömästi, että joku tarvitsee lihansa, joku ei voi syödä viljaa ja toinen ei kestä kumpaakaan näistä. Tiedän, että vaikka minulle sopii parhaiten liikuntamuotona jooga ja kävely, joku muu tarvitsee jotakin muuta voidakseen hyvin. On tärkeää muistaa, että se mikä sopii toiselle ei välttämättä ole paras ratkaisu itselle. Silti jokaisen kannattaa olla kriittinen ja ottaa asioista selvää, eikä vain hyväksyä kaikkea mitä syötetään kuvaannollisesti ja fyysisesti pikaruuasta verityyppiruokavalioon tai lautasmalliin.

Mutta hyvinvointi, siihen ei riitä pelkkä ravinto, eikä positiivinen ajattelu, ei liikunta, ei meditaatio eivätkä edes nämä kaikki yhdessä, jollei todella kuuntele itseään. Kuunnella pitää lempeydellä, joka päivä ja joka hetki. Kukaan ei siinä onnistu täydellisesti, mutta yrittää voi. Elämässä saa olla epätäydellinen eikä se ole risti, jota on kannettava, jokin luterilainen epäonnistuminen. Jokainen, joka haluaa voida hyvin on selityksen velkaa vain itselleen: tarvitaan rohkeutta kohdata itsensä ja sen jälkeen rohkeutta olla sitä mitä on. Ja sittenkin vielä olla kriittinen jo omaksumaansa kohtaan, valmis muuttumaan koko ajan ja samaan aikaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin juuri silloin on. Muitakin on hyödyllistä kuunnella ja oppia siitä mitä muille tapahtuu, ilman ennakkoasenteita tai arvolatauksia.

Mitä sitten haluan tällä kaikella sanoa? Sen, että ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Myös elämä on kokonaisuus, jossa tärkeintä on keskittyä elämään, ei ruokaan, sääntöihin tai siihen mitä joku muu ajattelee. Että antakaa mennä!

Valoa pimeyteen

2010-10-31T21:00:00.000+02:00

Kynttilät ovat lohduttoman pitkän ja tummanpuhuvan tulevan puolen vuoden pelastus. Joka syksy näihin aikoihin etsin lyhdyt, ostan lämpökynttilöitä ja alan polttaa suitsukkeita. Viime talvena ymmärsin ensimmäistä kertaa, että kynttilöilläkin on väliä, varsinkin jos niitä polttaa joka ilta, useita ja lähes puolet vuodesta.

Useimmat kynttilät on tehty joko parafiinista, steariinista tai näiden sekoituksesta. Ruohonjuuri myy myös soijakynttilöitä. Näistä paras vaihtoehto, huoneilman kannalta, on varmasti soijakynttilä. Ne ovat kalliimpia kuin tavalliset, paremman tuoksuisiakin, mutta niitä ei saa kaikkialta ja ne ovat kalliimpia. Viime käynnillä Ruohonjuuressa en myöskään löytänyt lämpökynttilöitä. Jäljellä olevista kahdesta vaihtoehdosta suosittelen steariinia. Se on kasvi- tai eläinperäisistä rasvoista tehty kynttilä, kuten mehiläisvahakynttilätkin, ja palaa puhtaammalla liekillä kuin parafiininen verrokkinsa. Steariinia saadaan sianihrasta, palmuöljystä tai turskanmaksaöljyä eristettäessä. Halvinta, ja huonointa, on parafiini, joka on öljynjalostuksessa ylijäänyt tuote. Parafiini, kuten yleensäkin maaöljypohjaiset tuotteet muodostavat palaessaan erilaisia myrkyllisiä kaasuja, kuten tolueenia ja bentseeniä, joita ei varsinkaan runsaasti kynttilöitä poltteleva ehkä haluaisi hengitellä. Seurauksena voi olla päänsärkyä ja väsymystä, öljyn palamisesta syntyvät kaasut ovat myös aina karsinogeenisia.

Tavallisissa kaupan kynttilöissä on aina ilmoitettu valmistusmateriaali, joka tästä lähtien kannattaa tarkistaa, ainakin jos on kynttilöiden suurkuluttaja.

Tarte au citron

2010-09-02T15:19:00.000+03:00

Klassinen ranskalainen sitruunatorttu on ihanaa. Muuta syytä ei kaiketi tarvitse olla sille, että kirjoitukseni jatkavat herkkulinjalla. Ihmettelen itsekin ja odottelen torttua syödessäni inspiraatiota kirjoittaa terveysasioista.

Alla oleva ohje on noin viidestä erilaisesta ohjeesta sovellettu, lopulta turhauduin ja sävelsin suurimmaksi osaksi mitat ja pohjan omasta mielikuvituksesta. Päälle voi halutessaan tehdä pehmeän marengin kahdesta-kuudesta valkuaisesta ja n. puolesta- kahdesta dl valkoista sokeria.

pohja:
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
1 rkl raakaruokosokeria tai intiaanisokeria
1,5 tl leivinjauhetta
100 gr voita (kiinteänä)
n. 0,5 dl kylmää vettä
1 kananmuna

täyte:
2-3 sitruunan puristettu mehu ja yhden raastettu kuori
1,5 dl raakaruokosokeria tai haluamaasi sokeria
2 kananmunaa
2 keltuaista
n. 1 dl creme fraichea
2 rkl voita

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja hakkaa voi sekaan, kunnes se on noin herneen kokoisina palleroina. Lisää kylmä vesi ja kananmuna ja sekoita hyvin. Levitä vuokaan ja paista n. 15 min. 200°C uunissa. Tee pohjan paistuessa täyte: pese juuresharjalla erittäin huolellisesti sitruunat (mieluiten luomusitruunat), raasta keltaista pintaa ja purista lopuksi sitruunoista mehu. Kaada sitruunankuoriraaste ja mehu kattilaan, lisää sokeri ja kananmunat sekä keltuaiset ja vispaa seosta miedohkolla lämmöllä koko ajan kunnes se saostuu alkaessaan kiehua. Lisää creme fraiche ja voi ja sekoita tasaiseksi. Kaada juokseva täyte pohjan päälle ja paista uunissa n. 30-45 minuuttia 130°C:ssa.
Kuumempi lämpötila kitkeröittää täytteen. Kakku on uunista otettaessa hyllyvä, mutta jähmettyy jäähtyessään. Tarjoa kermavaahdon tai vaniljasokerilla maustetun ranskankerman kanssa. Jos jaksat voit myös tehdä pehmeän marengin kakun päälle vispaamalla valkoinen sokeri ja valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Valmiin vaahdon voi levittää kakun päälle ja paistaa uunissa grillivastusten alla kovassa lämpötilassa n. 5 minuuttia.

Pumpkin pie

2010-08-30T12:34:00.002+03:00

Kun illat viilenevät eikä ulkona viihdy ilman takkia enää parhaalla tahdollakaan, lämmikettä on saatava jostakin muualta. Se tarkoittaa minun tapauksessani patojen ja kattiloiden puoleen kääntymistä monen kuukauden jälkeen. Viime viikolla tein ensin jumalaista (mutta jumalattoman epäterveellistä) amerikkalaista juustokakkua tämän Oliviasta löytämäni ohjeen perusteella. (Pohja tosin oli minulla gluteenittomista Digestive-kekseistä ja mantelijauhoista). Häpeäkseni on tunnustettava, että koko valtava ja kaunis kakku hävisi maankamaralta ennenkuin edes ehdin dokumentoida sitä blogia varten. Tästä seurasi, että kahden päivän kuluttua oli saatava lisää. Silloin muistin pakasteessa odottavat luomukurpitsasoseet. Seurauksena oli lisää amerikkaista hedonismia, joka lämmitti melkein kuin aurinko. Arvaan, että selvitäkseni tulevasta talvesta herkkujen reseptejä tulee näkymään täällä enemmänkin.

tarvitset pohjaan:

1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl mantelijauhoja
2 rkl intiaanisokeria, ruskeaa sokeria tai fariinisokeria
n. 1tl kanelia
ripaus suolaa
6 rkl huoneenlämpöitä voita (käytin kirnuvoita)
3-4 rkl soijamaitoa, luomumaitoa tai vastaavaa

ja täytteeseen:

purkillisen täysrasvaista Philadelphia-tuorejuustoa
5 dl kurpitsasosetta/survosta (ei kovin vetistä)
1,5 dl intiaanisokeria tms.
1 prk creme fraichea
1 muna + 2 keltuaista
50 gr sulatettua voita
1 tl vaniljaa (yhden tangon sisus riittää)
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
pieni ripaus muskottipähkinää (liika pilaa maun ja tekee huonon olon)

Sekoita jauhot, rouhittu kaurahiutale, suola, sokeri ja kaneli kulhossa. Hakkaa veitsellä joukkoon pehmeä voi ja tee taikinasta murumaista. Lisää sekaan maitoa niin kauan että taikinasta tulee piirakkataikinamainen. Levitä taikina voideltuun vuokaan. Paista 225 asteessa n. 15 min. ennen täytteen lisäämistä.

Sekoita tuorejuusto sähkövatkaimella tasaiseksi, lisää valutettu kurpitsose ja sekoita. Lisää sokeri, suola ja mausteet ja sekoita taas. Lisää munat, creme fraiche ja sulatettu voi ja sekoittele tasaiseksi massaksi (aineiden olisi hyvä olla samanlämpöisiä ettei täyte juoksetu). Kaada täyte piirakkavuokaan pohjan päälle ja paista uunissa 175 C°, n. 45-50 min tai kunnes täyte on asettunut (voi olla hieman liikkuvaa vielä uunista otettaessa, jähmettyy jäähtyessään). Anna piirakan jäähtyä paistamisen jälkeen ja tarjoa kermavaahdon kanssa.

Kesäinen kikhernesalaatti ja aatoksia auringosta

2010-07-19T17:38:00.000+03:00

Alkukesän uhkaukseni pelkän salaatin syömisestä on toteutunut niin tehokkaasti, ettei ohjeita blogiin ole kesän aikana kertynyt. Muukin ravintopaasaus ja terveysasiat ovat jääneet taka-alalle, ah niin ihanasta auringosta nauttiessa ja mikäs siinä on nauttiessakaan kun tietää saavansa joka päivä D-vitamiiniannoksensa aivan ilman purkkiin turvautumista.

Suurin ihmetyksen aiheeni onkin ollut, etten ole kertaakaan koko kesänä palanut, päinvastoin olen ruskeampi kuin koskaan. Aurinkorasvaa en ole käyttänyt kuin silloin tällöin olkapäihin ja kasvoihin - kemikaalisten aurinkosuojien myrkkyjen vuoksi käytän silloinkin vain ällöttävän tahmaista luomuvoidetta, jossa on sinkkipohjainen fysikaalinen suoja, josta ei varmasti imeydy elimistöön myrkkyjä. Ruskettuneisuuteni kuitenkin ihmetyttää minua: aikaisemmin olen ruskettunut huonosti ja palanutkin joka kesä pariin kertaan rasvoista huolimatta. En keksi mitään muuta syytä tälle oudolle käänteelle kuin viime talvena tankkaamani D-vitamiinin, vaikken olekaan toistaiseksi onnistunut löytämään yhteyttä ruskettumisen ja D-vitamiinin välillä. Palaan asiaan aurinkorasvoihin ja rusketukseen vielä myöhemmin, sitä ennen varsinaiseen asiaan: uuteen salaattiohjeeseen.

Kuumalla lämmin ruoka ei ainakaan minulle maistu, joten erilaisia salaatteja tulee syötyä kesäaikaan lähes päivittäin. Kuumimpina päivinä huomasin olevani lähes syömättä päivällä ja illalla ruokahalun palatessa lähinnä himoitsevani asioita, joita yleensä ei tässä taloudessa kulu: juustoja, oliiveja ja vaaleaa (!) leipää. Salaatteihinkin kyllästyy ja välillä haluaa ruokaisampaakin apetta käyttövoimakseen. Tänään rannalta palatessani oli pitkästä aikaa kunnon nälkä ja kauppareissulla kehitin tämän kesäsalaatin ohjeen. Syötyäni tuumin, että keitetyt, jäähdytetyt uudet perunat olisivat sopineet salaatin joukkoon hyvin, mutta näinkin se toimi oikein hyvin.

ainekset

purkki valmiita luomukikherneitä
paahdettua/grillattua halloumia paloiksi pilkottuna paketillinen
yksi avokado paloiteltuna
5 tomaattia paloina
nippu persiljaa silputtuna
yksi kesäsipuli varsineen silputtuna
ruukku villirucolaa revittynä
pari kourallista sultanarusinoita
n.15 sitruunatäytteistä oliivia

mustapippuria

sinappioliiviöljykastike

Pilko aineet ja sekoita kulhossa, lisää grillattu halloumi ja rusinat. Mausta ja sekoita.

Limeminttukookosjäätelö

2010-05-29T00:00:00.002+03:00

Tänään jouduin vastatusten sen ikävän tosiasian kanssa, että se, mitä tapaamme kutsua jäätelöksi, ja jota kylmäallas toisensa perään marketeissa tarjoilee ei ole sitä mitä pitäisi. Sekään enää. Myönnän, että Ben and Jerry's on sitä, kermasta ja oikeista aineista tehtyä, mutta sekin liian amerikkalaista: kaikkea on liikaa.

Vaelleltuani ensin Kampin K-marketin kylmä-altaiden reunoilla tuoteselosteita lueskellen ja sittemmin lähikaupassani saman tehneenä puhtain paperein selvisin vain ja ainoastaan Häagen-Dazs. Ihmekös jäätelö ei oikein enää ole maistunut vuosiin. Yksikään vaniljakermajäätelö ei ole sitä mitä olisin sen halunnut ainesosiltaan olevan: kermaa, kananmunaa, sokeria ja vaniljaa. Jäätelön ainesosia sitä vastoin ovat nykyisin: vesi, maitojauhe, herajauhe, maito, voi, maitoproteiini, soijalesitiini, glukoosisiirappi, glukoosifruktoosisiirappi, tärkkelyssiirappi, E401, E471, E412, maltodekstriini ja joissain harvoissa tapauksissa sekaan on eksynyt kermaa ja sokeriakin. Puhumattakaan maustetuista jäätelöistä, joiden tuoteseloste lähenee pituudeltaan venäläisten klassikoiden mittoja, sisällön valitettavasti jääden jonnekin kauas.

Mieleni tekee harvoin jäätelöä, koska en valkoituja juustoja lukuunottamatta käytä yleensä maitotuotteita mutta tänään haaveilin raikkaasta mutta kermaisesta jäätelöstä. Koska yksikään kaupan jäätelöistä ei suodatintani läpäissyt päätin tietenkin tehdä sitä itse. Niin mummonikin on tehnyt. Ei se vaikeaa ole, eikä siihen tarvita edes jäätelökonetta.

Koska käytän sokeria vain äärimmäisen harvoin, enkä silloinkaan valkoista, käytin jäätelöön ruokotomusokeria ja agavesiirappia. Täydellinen tuoteseloste käyttämistäni aineista on alla ohjeineen. Ehkä turha edes erikseen mainita, mutta tulos oli kertakaikkisen herkullinen, ja ei, se ei muistuttanut maultaan tai koostumukseltaan sitä mitä pakastealtaasta saa. Ja se on hyvä se.

käytin:

3 luomukananmunan keltuaista eroteltuna
2 rkl ruokotomusokeria (tai kolme rkl jos jätät pois agavesiirapin)
1 rkl agavesiirappia
2 dl kuohukermaa
1 dl luomukookosmaitoa
1 tl luomulaatuista Bourbon-vaniljaa
2 limen mehu
2 tippaa piparminttuesanssia (tuoretta minttua ei löytynyt, ja mieleni teki minttua...)

Vispasin keltuaiset tomusokerin kanssa vaahdoksi, sen jälkeen vaahdotin kerman, johon kaadoin agavesiirapin ja kookosmaidon niin, että seoksesta tuli löysähkö vaahto. Yhdistin vaahdot ja maustoin sen, jaoin pikkukuppeihin ja laitoin pakastimeen. Sekoitin seosta parin tunnin aikana muutaman kerran, enemmänkin voi halutessaan. Tällaisena koostumuksesta tulee jotakin jäädykkeen ja jäätelön väliltä, jos jaksaa sekoittaa useammin on tuloksena pehmeämpi ja jäätelömäisempi tuotos. Jäätelön pehmeys on suoraan verrannollinen siihen sekoittuneen ilman määrään, joten vispaaminen ja sekoittaminen tuottavat etelä-eurooppalaisemman tuloksen.

Lisää pohjoisafrikkalaisesta keittiöstä - jumalainen tabbouleh

2010-05-26T21:34:00.001+03:00

Luulin jo aikaa, aikaa sitten julkaisseeni täällä tabboulehin ohjeen. Tällä viikolla kahtena päivänä tuota jumalten salaattia huokaillen nautiskelleena otin annoksesta varmuuden vuoksi kuvan ja arkiston selattuani ymmärsin, että jostakin järkyttävästä syystä tabbouleh edelleen puuttuu täältä. Tabbouleh on itseasiassa Libanonista kotoisin, vaikka sitäkin syödään siellä täällä ympäri Välimerta ja pohjoista Afrikkaa kuten hummustakin.

Tabbouleh on siitä metka salaatti, että se sopii sekä talveen että kesään, on ruokaisa ja kevyt, raikas ja öljyinen - kaikkea samaan aikaan. Pääainesosat ovat tomaatti, kevätsipuli ja cous cous tai vaihtoehtoisesti bulgur. Minä tosin vaihdan nämä vehnätuotteet quinoaan, joka sopii makunsa puolesta aivan yhtä hyvin tabboulehiin. Vähintään yhtä tärkeitä ovat yrtit, ja tuoretta persiljaa, minttua ja korianteria onkin syytä varata reippaasti salaattia varten. Yrtit eivät ole tabboulehissa pelkkä mauste, vaan olennainen osa valmistusaineita. Sekoitus viimeistellään runsaalla kädellä sekaan kaadettua hyvää oliiviöljyä, reilulla määrällä sitruunamehua sekä suolalla ja pippurilla. Jos kaikkia yrttejä ei ole saatavilla, pelkkä persiljakin toimii. Minä käytän useimmiten kevätsipulia, joka saksitaan joukkoon, mutta punasipuliakin voi kokeilla. Tällä kerralla tuore minttu jäi ostamatta ja lisäsin sitä kuivattuna. Tätä kerettiläistä vilppiä ei suuremmin huomannut, ehkä koska korianteri oli kerrankin hyvälaatuista ja sen vahvahko maku sai jo makunystyräni riittävän onnellisiksi.

Me nautiskelimme tabboulehimme hummuksen ja soijapalleroiden kanssa, aikomuksenani oli myös tehdä kastikkeeksi harissaa, tulista tomaattikastiketta, mutta nälissäni en jaksanut enää ryhtyä siihen.

Salaattikausi

2010-05-16T21:23:00.001+03:00

Mango, papaija ja ananas ovat lempihedelmiäni. Mitään näistä ei yleensä Suomesta saa kiinteinä ja kypsinä, useimmat "ready to eat"-hedelmätkin ovat enemmän tai vähemmän raakoja. Tänään silmiini kuitenkin sattui lähikaupassa kaksi suorastaan runolliseksi eksoottisten hedelmien ystävän saavaa mangoyksilöä, jotka päätin samalta seisomalta ottaa osaksi päivän salaattiateriaani.

Salaattikausi on näet virallisesti alkanut samalla hetkellä kuin lämpötila ensimmäisen kerran nousi yli kahdenkymmenen asteen. Sen jälkeen lämmintä ruokaa syödään vain poikkeustapauksissa. Saattaa olla, että salaattiohjeiden esittely blogissa on tylsää, kaikkihan nyt salaattia osaavat tehdä, mutta varoitan, että salaatteja täällä nyt tullaan näkemään muutaman kuukauden ajan.

Täydellisen mangon täydellinen makeus sopii upeasti yhteen suolaisen halloumi-juuston kanssa, joten nämä kaksi ainesosaa muodostavat salaatin ytimen. Muu on perussalaattipohjaa: mitä tahansa salaatteja revittyinä ja sekoitettuina, siemeniä paahdettuina, kevätsipulia silputtuna ja vinaigrettemuunnelma päälle kaadettuna. Näillä eväillä ei vain voi mennä vikaan.

aineet kahteen annokseen:
yksi kypsä, kimmoisa mango viipaloituna (leikkaa litteät sivut lähes keskeltä ensin irti, siemen on litteä ja sen ympäriltä on helppo leikata mango irti).
20 cm. pätkä superhyvää Tervalammen kartanon luomukurkkua palasina
salaattia, tässä luomulehtisalaatista ja tammenlehtisalaatista molemmista puolet
kourallinen herneenversoja
yksi varsi kevätsipulia silputtuna
n. 200 g. halloumia viipaloituna ja kuumalla pannulla grillattuna (lämpimällä halloumista tulee lötköä)
kourallinen luomuauringonkukansiemeniä nopeasti kuumalla pannulla paahdettuina

Dijonvinaigrette:
iso loraus hyvää oliiviöljyä
pikkuloraus hyvää tummaa balsamicoa
n. tl hunajadijonia
ripaus ruususuolaa

sekoitetaan haarukalla vimmatusti, levitetään salaatin päälle.

Länsimaisesta lääketieteestä

2010-04-24T23:36:00.005+03:00

Viime talvena tulin jostakin syystä pohtineeksi paljon länsimaista lääketiedettä. Analyysini tuloksena oli oivallus siitä, että sen keinot "parantaa" ihminen ovat pääsääntöisesti irti leikkaaminen, myrkyttäminen, jäädyttäminen tai polttaminen. "Parantamisprosessien" päämääränä on ensisijaisesti oireiden peittäminen tai lopettaminen, mutta sairauteen johtaneista syistä ollaan harvoin kiinnostuneita. Syiden ja seurausten pohdintaan suhtaudutaan ylioikaisesti. Niistä kiinnostuneelle todetaan usein kummastellen, eikö oireen poistuminen riitä ja ole itseasiassa sama asia kuin parantuminen? Vallitsevan ajattelun tuloksena vaihtoehtoiset hoitomuodot luokitellaan alentuvasti pseudotieteiksi ja niiden kannattajat naiveiksi.

Parhaimmillaan länsimainen lääketiede on silloin kun se korjaa. Se on lyömätön kun ihminen on parsittava kokoon tai hänestä on saatava jotakin ylimääräistä ulos. Myös antibiootit ja rokotusten alkuperäinen mekanismi ovat olleet nerokkaita ja ovat sitä edelleenkin, kun niitä käytetään harkiten varmasti oikeaan tarkoitukseen. Varsin usein myrkyttäminen kuitenkin perustuu vain pienemmän pahan periaatteeseen; katsotaan kumpi selviää, tauti vai ihminen. Jokainen lääkekuuri heikentää vastustuskykyä ja rasittaa elimistöä silloinkin kun kyseessä ovat vain perinteiset särkylääkkeet tai antibioottikuurit.

Kliinisen lääketieteen loogisuus ja ylivertaisuus on tietenkin vahvasti kulttuuri- ja aikasidonnaista. Jos sitä ajatellaan toisenlaisesta näkökulmasta se saa vähintään naiveja ellei jopa älyttömiä piirteitä. Vielä 1700-luvulla kliinisen lääketieteen tehokkain parannuskeino oli laskea verta sairaasta, oli sairaus mikä tahansa. Useimmat kuolivat, sitkeä saikin olla jos influenssasta selvisi litran, parin verenhukan jälkeen. Aivojen uskottiin pitkään olevan räkää tuottava elin vailla muuta merkitystä. Sokeria ja jopa tupakkaa on pidetty lääkkeenä. Kasveja ja rohtoja käyttävät leimattiin noidiksi. Sairauden syy tosin oli useimmille varsin selvä, vaikkakin mystinen - paha silmä tai synnit.

Nykyisinkin sairauteen johtaneet varsinaiset tekijät ovat useimmiten aivan yhtä mystisiä. Suhtautuminen on pohjimmiltaan fatalistista, taka-alalla väikkyy tietoisuus siitä, etteivät kaikki sairastu taudinaiheuttajan läsnäolosta tai altistavista tekijöistä huolimatta. Harva kuitenkaan koskaan pohtii asiaa sen tarkemmin ellei sitä kohtaa jostakin syystä henkilökohtaisesti.

Keskustelin talvella muutaman vakavasti sairastuneen kanssa sairastumisesta, parantumisesta ja niihin johtaneista tekijöistä. Kumpikaan heistä ei ollut ns. vaihtoehtoihminen, ja silti molemmat katsoivat asenteen vaikuttaneen erittäin voimakkaasti varsinkin parantumiseen. Toinen kertoi yhtenä päivänä tajunneensa vuosikymmeniä jatkuneiden negatiivisten tunteiden keräämisen varmasti vaikuttaneen siihen, että jokin söi häntä sisältä, kirjaimellisesti. Tajuaminen johti asenteen muuttumiseen, hän koki sen olevan ainoa keino parantua. Samalla mieli ja koko suhde elämään muuttui. Kyseinen henkilö oli silminnähden säteilevämpi ja positiivisempi kuin aikaisemmin, sairaudesta ja rankoista hoidoista huolimatta. Myöhemmin keväällä hän kertoi sitten olevansakin toistaiseksi parantuneeksi julistettu.

Psykosomaattisista sairauksista on puhuttu jo ainakin yhdeksänkymmentäluvun alusta lähtien muussakin yhteydessä kuin luulosairaiden höpinöinä. Tiedetään, että stressi ja suru altistavat sairauksille, ja että jonkinlainen yhteys on parantumattomasti sairaiden ihmeparantumisten ja heidän sisäisen elämänsä välillä. Moni sanoo psyykkaavansa itsensä terveeksi, ja toisaalta vatsataudista puhuttaessa ainakin pari seurueesta voi jo pahoin. Altistavien tekijöiden joukossa ei kuitenkaan kliinisessä lääketieteessä vielä virallisesti puhuta patoutuneiden tai pitkäaikaisten negatiivisten tunteiden vaikutuksesta sairastuvuuteen, vaikka moni vakavasta sairaudesta parantunut muuta kertoisikin.

Jos ajatukset kuitenkin ovat energiaa, ja energia riittävän nopeasti värähdellessään muuttuu aineeksi, eivätkö negatiiviset tunteetkin voi aikojen kuluessa edesauttaa muiden altistavien tekijöiden ohella mm. syöpään sairastuvuutta? Mielenkiintoisen kirjan tästä on kirjoittanut Deb Shapiro, joka ei kirjassaan "Kehosi paljastaa mielesi" yritä syyllistää ketään sairauksistaan tai edes väittää, että kaikki sairaudet väistämättä johtuvat täysin mielestä, mutta pohtii monipuolisesti erilaisten tunteiden aiheuttamia lihasjännityksiä, hengityspoikkeamia jne. jotka sitten lopulta aiheuttavat erilaisia sairauksia. Kirjassa ei oikeastaan ole mitään mystistä, päin vastoin, se käy järkeen erityisesti altistavia tekijöitä ajatellen paremmin kuin olisi kuvitellutkaan. Sen lukeminen avaa erilaisia näkökulmia ihmisen keho-mielikokonaisuuden yhteyksiin ja saa miettimään kuinka itse reagoi esimerkiksi erilaisiin tunnetiloihin välittömästi kehollaan.

Niin, ja miksi mielestäni oireiden poistuminen ei välttämättä ole sama asia kuin parantuminen? Sen sijaan, että myrkytetään elimistöä mahdollisesti samalla tauti tappaen, kannatan keinoja, jotka tähtäävät kehon kykyyn itse poistaa tauti. Mahdollisimman hyvän vastustuskyvyn hankkiminen oikealla ravinnolla ja hyvillä elämäntavoilla toimii parhaiten. Todellisen tarpeen tullen sitten lääkkeetkin toimivat paremmin ja vähemmällä annostuksella. Omaan oloon ja hyvinvointiin vaikuttavat myös hämmästyttävän paljon kunnollinen, syvä hengittäminen, kehon virheasentojen ja lihasjännitysten korjaaminen sekä riittävä aika päivittäin rentoutua ja rauhoittua ilman aistiärsykkeitä. Jokainen hiljainen hetki yrttiteen äärellä tai vain seinää mitään ajattelematta tuijottaminen on satsaus omaan terveyteen. Niin myös venyttely aamuauringossa, ystävälliset sanat ja positiiviset ajatukset, omien rajojen tunteminen ja näyttäminen edesauttavat paitsi hyvää mieltä myös terveyttä.

Ah ihana fenkoli

2010-04-21T18:01:00.002+03:00

Fenkoli, eli saksankumina, on turhan aliarvostettu vihannes. Fenkolin lakritsisen aniksinen maku hurmaa erityisesti sopivasti suolattuna pahimmankin vihenneslisäkkeiden vihaajan pehmeällä aromaattisuudellaan. Salaattifenkoli on myös varsin edullista, kaksi suurehkoa yksilöä saa hankittua alle kolmen euron.

Fenkoli valmistuu helposti keittämällä tai uunissa, nopeimmin ja herkullisimmin näiden yhdistelmänä kuten alla.

uunifenkoli:
2 suurta fenkolia paloiteltuna ja huonot kohdat poistettuna
hyvää oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
halutessa parmesaani raastetta tai grana padano-raastetta

keitä paloiteltuja fenkoleja vähässä vedessä n. 5-7 minuuttia. Paista sitten uunivuoassa 30 min. 200°C suolalla, pippurilla ja runsaalla oliiviöljyllä maustettuna.

Helppo itämainen linssikeitto

2010-04-18T15:09:00.003+03:00

Linssikeitto on perusruokaa, jota jokainen osaa valmistaa. Se on paitsi halpaa ja helppoa myös mielettömän hyvää. Ja sitä voi varioida lähes loputtomasti. Joskus suosikkeihini kuului kreikkalaistyyppinen, runsaan valkosipulinen linssikeitto, jonka saattoi tehdä vihreistäkin linsseistä. Nykyisin teen useimmiten lämpimin, itämaisin tai pohjoisafrikkalaisin maustein ryyditetyn keiton punaisista linsseistä. Keittoa voi kuitenkin säveltää myös yrttiseen tai välimerelliseen suuntaan, ja joka pitää perinteisestä vetisestä laitosruokalakeitosta, voi toki tehdä sellaisenkin.

Kuvan linssikeiton keittäminen vie aikaa reilun puolisen tuntia ja se on todella paksua, melkein muhennosta. Jos haluat keitostasi juoksevampaa, lisää vettä.

käytä keittoon:
pari luomusipulia
iso luomuporkkana
iso tetra luomutomaattimurskaa
sama tetrallinen vettä
3 dl punaisia luomulinssejä
4 luomutomaattia
n. 6 rkl hyvää luomuoliiviöljyä
n. 1/2 tl mustapippuria
n. 1 tl Maroccan nights-mausteseosta (saa Ruohonjuuresta ja sisältää mustapippuria, korianteria, neilikkaa, kanelia, kuminaa, piparminttua, muskottipähkinää ja sitruunaa.)
2 tl ruususuolaa
1 rkl intiaanisokeria
2 cm pätkä kuivattua punaista chiliä

päälle runsaasti silputtua persiljaa

Kaada reilu loraus oliiviöljyä isoon teräskattilaan, lämmitä keskilämmölle. Oliiviöljy ei missään tapauksessa saa alkaa höyrytä tai savuta, tai se menee pilalle. Kuullota sipuleita hetki öljyssä ja lisää sitten viipaloitu porkkana ja tomaattimurska. Sekoittele hetki ja lisää tetrallinen vettä ja punaiset linssit. Lisää joukkoon mausteet. Anna porista miedolla lämmöllä 15 minuuttia ja lisää sitten pilkotut luomutomaatit ja anna kiehua 5-10 minuuttia lisää. Sekoittele koko linssien kypsymisajan (n.20-25 min.) paksua keittoa, joka muuten palaa helposti pohjaan. Pohjaanpalamisen aiheuttaa mausteseos tai linssit. Sammuta liesi, anna hautua hetken ja tarjoa silputun persiljan ja kauraleivän kanssa.

Koko keiton juju ovat mainitut mausteet, jotka tekevät siitä täyteläisen, maultaan lämpimän ja samettisen. Jos keittoa jää eikä sitä halua syödä seuraavana päivänä keittomuodossa, siitä saa helposti pannulla muhennoksen lisäämällä sekaan vihanneksia.

Nitraatti kitkeröittää juureksesi

2010-03-31T13:21:00.006+03:00

Juttelin muutama päivä sitten ystäväni kanssa nauriista ja ylipäätään suomalaisten ruokavalion historiasta ja kehityksestä. Nauris oli vuosisatoja ennen perunaa jokapäiväisen ravinnon kulmakivi, jota nautittiin eri muodoissaan ruoassa kuin ruoassa, usein pelkästäänkin. Ystäväni tokaisi jossain vaiheessa keskustelua kammoavansa mauttoman puisevaa ja kitkerää naurista, vaikka se olisikin terveellisempi kuin peruna. Hän tuskin on mielipiteensä kanssa yksin: kauppojen juuresvalikoimat ovat surkeita, eikä monikaan hehkuta juuresohjeita lanttulaatikkoa lukuunottamatta. Harvalle maistuu enää porkkanakaan kuten lapsena. Siihen on kuitenkin syy, jota harva tulee ajatelleeksi.

Juurekset - lanttu, nauris, porkkana, retiisi ja punajuuri ovat luonnostaan makeita, eivätkä ne ole hyvin säilytettyinä puiseviakaan. Makeus lisääntyy entisestään paahdettaessa tai paistettaessa, ja niistä saa herkullisia laatikkoruokia. Edes keittäminen ei vaikuta makuun huonontavasti. Puisevan, polttavan ja kitkerän maun juureksiin tuo nitraatti. Muita kasviksia, joihin nitraatti erityisesti kertyy ovat vihreät lehtivihannekset, kuten salaatit (erityismaininnan saavat rucola ja pinaatti) sekä kaalit.

kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Turnip_2622027.jpg

Miksi sitten nykyvihannekset maistuvat nitraatilta? Kasvit tarvitsevat kasvaakseen typpeä, jonka oksideja nitraatti ja nitriitti ovat. Typpilannoite saa kasvit kasvamaan nopeammin ja rehevämpinä, minkä vuoksi myös viljelysten valuma-alueella olevat järvet rehevöityvät. Ylenpalttinen lannoitus paitsi tuhoaa elämää järvissä, myös jättää makunsa lannoitettuihin kasveihin. Mitä tahansa kotimaista tai tuontivihannesta talvisaikaan maistellessa voi tutustua nitraatin tarjoamiin makuelämyksiin. Mitä polttavampi maku, sitä enemmän nitraattia. Ulkomaisissa vihanneksissa nitraattien päälle tulevat vielä hyönteismyrkyt. Erityisesti parsakaalia höyryttäessään voi tehdä huomioita erilaisista kemikaaleista, kun kannen alta eivät suinkaan hiivi nenään herkulliset ruoan tuoksut, vaan outo, myrkkymäinen katku. Ei ihme, etteivät kasvikset oikein tee kauppaansa nykyajan ihmisten ruokalistoilla.

Vihannesten nitraatissa ja lihajalosteissa (nakit, leikkeleet) säilöntäaineena käytettävässä nitriitissä huonoin puoli ei ole edes paha maku. Elimistössä nitraatti muuttuu nitriitiksi, joka vaikuttaa veren hemoglobiinin koostumukseen siten, ettei rauta enää voi kuljettaa kunnolla happea. Nitriitit aiheuttavat myös syöpää. Erityisesti vauvojen tai pienten lasten elimistö ei kykene käsittelemään nitraatteja, eikä niitä sisältävää ruokaa saisi antaa vauvoille ollenkaan. Isommillakin saanti olisi pidettävä minimissä.

Jälleen kerran jutun punch line on siis: osta luomua! Luomujuurekset, -kaalit ja -salaatit maistuvat siltä miltä niiden pitäisikin, hyvältä. Lisäksi luomuvihanneksissa on nitraattia todistetusti murto-osa verrattuna perinteiseen tehoviljelyyn. (tarkastelujaksolla luomusalaatissa n. 150 mg/kg kun tavallisessa salaatissa sitä oli yli 3500 mg/kg). Lihaa syövät välttyvät säilöntäaineena käytetyltä nitriitiltä ostamalla tuoretta, ja mieluiten luomua, lihaa.

Maailman paras linssisalaatti

2010-03-26T18:58:00.002+02:00

Ainakin minun mielestäni tämä on maailman paras linssisalaatti. Siinä on vivahteita marokkolaisesta keittiöstä: bulguria, persiljaa, taateleita ja linssejä, runsaasti öljyä. Salaatissa parasta on, että sitä voi syödä muulloinkin kuin kesällä, se on riittävän täyttävä ja lämmittävä keväisiin ja syksyisiin päiviin eikä sen kanssa tarvitse välttämättä syödä muuta.

Tämänkin salaatin ohjeen olen muuten alunperin löytänyt selvästi samanlaisella ruokamaulla varustetusta Kokar hela dagenista. Mustat beluga-linssit olen vaihtanut vihreisiin ja bulgurin quinoaan, muuten salaatti on suurinpiirtein sama, paitsi suurempi annos. Suosittelen lämpimästi.

tarvitset:

riittää viidelle

3 dl bulguria tai quinoaa tai cous cousia

3 dl belugalinssejä tai vihreitä linssejä

rasia kirsikkatomaatteja halkaistuna tai n.5 luomutomaattia pilkottuna

1 sipuli tai nippu kevätsipulia

(3 valkosipulinkynttä)

(5 rkl ruohosipulisilppua)

1 dl persiljasilppua

(tuoretta minttua)

8-10 jalapenosuikaletta hienonnettuna

n. 13 taatelia pieninä palasina

kourallinen pinjansiemeniä

oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

Keitä quinoa ja linssit, anna jäähtyä. Pilko sillä välin muut aineet. Sekoita jäähtyneet linssit ja quinoa sekä kaikki muut aineet. Lorauta lopuksi reilusti hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä salaatin päälle (vähintään 3 rkl), lisää n. 1 tl suolaa ja maun mukaan mustapippuria. Sekoita hyvin, koristele tuoreilla yrteillä ja tarjoa esim. hummuksen kanssa.

Quinoamuffinssit

2010-03-24T09:16:00.001+02:00

Näissä muffinsseissa ei ole ripaustakaan sokeria. Mausta ei silti ole tingittu yhtään. Pakko myöntää, mutta keskellä viikkoa pistelimme napoihimme nelisen muffinssia mieheen ja naiseen, kysyntää olisi ollut useammallekin...

aineet:
1,5 dl kaurajauhoja
1 dl quinoahiutaleita
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 kananmunaa
2 dl kookosöljyä
2 rkl agavesiirappia
1 tl steviatippoja (käytin vanilla cream-maustettuja)
1 tl luomuvaniljajauhetta
kourallinen luomumanteleita murskattuna
kourallinen luomuparapähkinöitä murskattuna
5 kuivattua luomuaprikoosia (luomuissa ei ole rikkiä kuten tavallisissa)
1,5 luomuporkkanaa raasteena
2 dl mantelimaitoa

kuorrute nro 1.
2-3 rkl manteli"voita" (rapunzel mandelmus)
1 rkl kookosöljyä
1 rkl vaahterasiirappia

kuorrute nro 2.
1 rkl maapähkinävoita (luomu)
1 rkl kookosöljyä
1 rkl vaahterasiirappia
1 rkl raakakaakaojauhetta

175°C n.10 min.

Kehittelin itse taikinan saatuani inspiraation sokerittomista muffinsseista. Sekoitin ensin kaikki kuivat aineet keskenään, joihin sekoitin suoraan kaiken muunkin. En vispannut tai vatkannut tai muutenkaan rasittanut itseäni turhan paljon taikinan kanssa, vaan lähinnä katsoin, että siitä tulee sopivan kostea. Varmuuden vuoksi laitoin vuoat vain puolilleen, mutta ne voi laittaa lähes täyteenkin, koska raskas taikina ei kamalan paljon nouse.

Kuorrutteenkin kehittelin itse, laitoin muovipurkin vesihauteeseen tiskialtaaseen, jotta sain mantelivoin ja maapähkinävoin löystymään ja kookosöljyn sulamaan. Sekoitin kaikki aineet ja jätin purkit odottamaan uunista tulevia muffinsseja.

Nestemäinen lounas

2010-03-21T15:30:00.003+02:00

Ja kyse ei ole tosiaankaan ohrapirtelöstä vaan viherpirtelöstä! Lähikaupasta löytyneiden trooppisten hedelmien, kävelyretken ja tuumaan taipuvaisen pikkuihmisen myötävaikuttamana päätin tehdä tänään nestemäisen lounaan. Oli niin terveellistä, että hirvittää, ja kaiken lisäksi hyvää, makeaa. Hassua, miten maku voi olla jotain aivan muuta kuin näköaistimuksesta heräävät assosiaatiot. Kokeilkaa ja yllättykää.

käytin smoothieen:
1 papaija
1 mango
1 luomubanaani
1 luomumandariini
kourallinen tuoretta pinaattia
1 kukkura tl spirulinaa
1 kukkura tl chlorellaa
1 tl nokkosen siemeniä
1/3 purkkia luomukookosmaitoa
puolikkaan sitruunan mehu
1/2 dl vettä

Syö kanaa (?!)

2010-03-19T14:18:00.012+02:00

Suomessa kukaan ei syö kanaa. Ei ainakaan muut kuin Stockmannin Herkussa asioivat. On jokaisen oma asia mitä kurkustaan alas päästää, mutta erityisesti ne, joita ruoan alkuperä tai laatu kiinnostavat ansaitsevat tietää mitä kanana syövät. Toisin kuin ravintoloiden ruokalistoilla, kauppojen mainonnassa, arkipuheessa ja monessa muussa paikassa ilmoitetaan, syöty tavara on kanan sijaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä broileria. Broileri, valitettavasti, on yhtä lähellä kanaa kuin perhoskoira on sutta.

Broileri on erikseen 1950-luvulla kanaroduista jalostettu hybridi, joka kasvaa 40 gramman kokoisesta tipusta teurasvalmiiksi 1,8 kilon painoiseksi broileriksi 36 päivässä, eli 5 viikossa. Suomessa käytetään Ross-yhtiön jalostamia Ross 208, Ross 308 ja 508 -hybridejä, joista jälkimmäiset ovat ensiksimainittua nopeakasvuisempia. Broilereiden kasvunopeus on saatu kaksinkertaistettua kymmenessä vuodessa tehokkaamman tuotannon mahdollistamiseksi. Kasvua tehostaa rehun runsas proteiinipitoisuus, joka saavutetaan soijan avulla. Broileri ei käytännössä elä kuin mainitut viisi viikkoa, koska sen jalat eivät kestä suhteessa valtavaa elopainoa, vaan katkeavat. Jalostetut tuotantorodut ovat huomattavasti alttiimpia fysiologisille ongelmille ja käytöshäiriöille puhumattakaan niiden huonommasta vastustuskyvystä.

Muualla Euroopassa, lähinnä Ranskassa, kasvatetaan myös luomubroilerirotuja. Nämä kasvavat hitaammin (n. 81 päivää teuraspainoon), saavat luonnonmukaisempaa ruokaa ja elävät lajityypillisissä olosuhteissa. Tällaisia rotuja ovat mm. Sasso ja Poulet Bronze.

kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Volailles_Bresse.JPG

Luomukanaloiden kanat ovat munijarotua, ja päätyvät elämänkaarensa päätteeksi joko omistajiensa pöytään tai kaatopaikalle. Luomukanat ovat vähälihaisempia sekä luonnonmukaisemman ravintonsa että runsaamman liikunnan vuoksi. Ranskassa kuitenkin kasvatetaan munijarotuja myös lihaksi. Munijarotuinen kana on yleensä laatuluokiteltua ja huomattavasti kalliimpaa kuin tehobroileri. Laatu maksaa, ennen tehotuotettua broileria kana oli juhlaruokaa ruokapöydässä kaikkialla.

Maailman kuuluisin, ja herkullisimpana pidetty kana on ranskalainen ns. Bressen kana, jota saa pakastettuna Stockmannilta n. 30 €:n kappalehintaan. Bressen kanat elävät vapaasti luonnossa ja syövät vain jyviä. Jokainen kana on rengastettu, renkaan tekstistä voi varmistaa kanan varmasti olevan sitä mitä pitää. Stockmann myy lisäksi maissikanaa, joka nimensä mukaisesti on myös aitoa kanaa. Maissikanan ravinto ei kuitenkaan ole lajityypillistä eikä lihaa pidetä yhtä suuressa arvossa kuin Bresseläistä.

Mitä tulee munijarotujen jalostusasteeseen on sanottava, että maailman ylivoimaisesti tehokkain munija, Leghorn, kuuluu ns. vanhoihin, jo ennen 1850-lukua olemassa olleisiin kanarotuihin. Tosin siitäkin on olemassa kymmeniä risteytyksiä. Suomalainen maatiaiskana puolestaan on erittäin uhanalainen otus näinä päivinä. Jos jonain päivänä muutan maalle ituhipiksi lupaan ottaa maatiaisrotuja kasvateikseni ja antaa niiden elämäntaipaleen päätyttyä ne jollekulle lihansyöjälle herkkuruoaksi.

alin kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Poulet_de_Bresse_-_Bresse_Chicken.jpg

Avokadosalaatti

2010-03-18T20:38:00.006+02:00

Olen ollut jo viime kesästä ihastunut vuonankaaliin, jossa on pehmeä, monen muun salaatin kanssa helposti yhdisteltävissä oleva maku. Toisena suosikkina kulkee vuodesta toiseen rucola, johon ei kaiketi voi kyllästyä koskaan. Rucolan pähkinäisyys on juuri passeli erilaisten siementen kanssa ja vähän öljyisempiin salaatteihin. Jo moneen kertaan hehkuttamani avokado on hyvä valinta jos haluaa salaatista ruokaisan mutta silti terveellisen.

Lisäsin tällä kerralla avokadon kanssa hyvin sopivia katkarapuja, jotka lämmitin uunissa kookosöljyssä ja limemehussa grillivastusten alla. Katkaravut eivät ole järin ekologinen valinta, mutta jos niitä syö harvoin ja silloinkin valitsee norjalaisia katkarapuja trooppisten sijaan, ei omatunto soimaa aivan niin kovasti. Norjalaisia katkarapuja ovat mm. Pirkan isot katkaravut. Jos et pidä katkaravuista tähän salaattiin sopii niiden sijaan oikein hyvin myös esimerkiksi tomaatti.

Salaatin päälle lorautin aika reilulla kädellä ihanaa mutta järkyttävän hintaista Clearspring-luomuoliiviöljyä. Herkun viimeistelee limemehu, ripaus ruususuolaa ja rouhittua mustapippuria.

tarvitset yhteen annokseen:
muutama lehti tammenlehtisalaattia
kourallinen villirucolaa
kourallinen vuonankaalia
puoli pussia isoja Pirkka-katkarapuja (norjalaisia)
puolikas luomuavokado
luomupinjansiemeniä

limemehua tai tuoretta limeä, ruususuolaa, kookosöljyä, mustapippuria, luomuoliiviöljyä.

Käytä sulatettuja kookosöljyllä ja limemehulla siveltyjä ja suolattuja katkarapuja grillivastusten alla viitisen minuuttia. Revi salaatit lautaselle, viipaloi kypsä avokado salaatin päälle ja ripota vähän suolaa viipaleiden päälle. Lisää katkaravut ja pinjansiemenet ja lorauta lopuksi oliiviöljyä salaatin päälle.

Ne hormonit

2010-03-17T21:59:00.008+02:00

Melkein jokainen meistä naisihmisistä syö jossain vaiheessa elämäänsä progestiinia. Se on progesteronin synteettinen muoto, jota on ehkäisypillereissä, vaihdevuosien hormonikorvaushoidoissa ja totta kai ehkäisyrenkaassa, hormonikierukassa ja minipillereissä. Mitä eroa sitten progestiinissa ja progesteronissa on käytännössä sen lisäksi, että ensiksi mainittu on keinotekoista? Kuten arvata saattaa, synteettinen progesteroni ei vastaa aitoa. Progesteronin synteettinen muoto muistuttaa läheisesti kemialliselta rakenteeltaan elimistön tuottamaa hormonia, mutta ei ole identtinen. Hormoneissa pienikin eroavaisuus kuitenkin merkitsee paljon: toisiaan muistuttavat myös testosteroni ja estradioli (yksi 12 estrogeenista), joista toinen kertoo elimistölle sen olevan nainen, toinen mies.

Siten myös progesteroni ja progestiini saavat elimistön reagoimaan eri tavalla. Progesteronin tehtäviin elimistössä kuuluvat paitsi elimistön valmistaminen raskauteen myös mm. serotoniinitasojen säätely ja immuunipuolustustehtävät. Progesteroni myös ehkäisee mm. rinta- ja munasarjasyöpää. Synteettinen versio, progestiini, säätelee kyllä tehokkaasti naisen hedelmällisyyttä, mutta sillä voi olla hintansa. Jokaisen nainen tietää, että tyttöjen juttuja tuttavapiirissä jutellessa tulee ilmi, etteivät pillereitä syövien ärtyisyys, mielialamuutokset, migreenit, unettomuus, hiivatulehdukset, virtsatietulehdukset, itkuisuus, seksihalujen väheneminen ja limakalvojen kuivuus välttämättä olekaan aivan urbaaneja legendoja. Sama pätee myös vaihdevuosihoitoihin. Siinä missä elimistön progesteroni ehkäisee syöpää, progestiinin puolestaan vahvasti epäillään aiheuttavan sitä.

Bioidenttistä progesteronia on silti osattu valmistaa jo 1930-luvulta asti, jolloin Russel E. Marker keksi, että Etelä-Amerikassa kasvavasta villijamssin sapogeniinista voi kemiallisella prosessilla tehdä identtisen kopion aidosta progesteronista. Kasveja ei kuitenkaan voi patentoida ja luonnollisen progesteronin säilyvyys oli melko lyhyt, joten seurauksena oli, totta kai, se ettei yksikään lääketehdas halunnut valmistaa verrattain vähän voittoa tuottavaa bioidenttistä progesteronia. Sen sijaan pian kehitettiin täysin synteettinen, patentoitavissa oleva versio, progestiini. Se teki sen mitä toivottiin: ehkäisi raskaudelta, vaikkei progesteronia suoraan vastannutkaan. Sen jälkeen hormoniehkäisy on paitsi vapauttanut naisen, myös kasvattanut tuntuvasti lääketehtaiden tuottoja. Verrattuna esim. kuparikierukkaan pillerit ovat lääketehtaille huomattavan paljon kiinnostavampi ehkäisymuoto markkinoitavaksi juuri taloudellisista syistä.

Hormonikorvaushoidoissa eritoten maailmalla bioidenttinen progesteroni on luontaislääketieteen nousun myötä alkanut uudelleen kiinnostaa. Tutkimusta progestiinien ja bioidenttisten progesteronien välillä on tehty jo jonkin verran, jälkimmäisen kunniaksi. Yhteenvetoja ja viitteitä joihinkin tutkimuksiin mm. tästä linkistä. Niin kauan kuin bioidenttisenkään progesteronin toimivuudesta ei ole täyttä varmuutta, on parasta optimoida oman elimistönsä toiminta mahdollisimman terveellisillä elämäntavoilla ja ravinnolla, jotta sen oma progesteronin tuotanto olisi vakaata ja jatkuisi mahdollisimman pitkään. Jos ongelmia vielä sen jälkeen tulee (alkuperäiskansoilla ei huhupuheiden mukaan ole vaihdevuosiongelmia) riittää kaikenmoista yrttiä vitex agnus castuksesta, macasta ja villijamssista lähtien kokeiltavaksi ensi hätään.

Kauralätyt

2010-03-14T19:24:00.002+02:00

En erityisemmin välitä lätyistä, mutta tänään aloin miettiä saisiko niistä sittenkin aikaiseksi hyviä. Ilmeisesti mietintä oli paikallaan, koska lopputuloksessa ei ollut valittamista. Maidottomat ja vehnättömät lätyt katosivat kiitollisen syöjäkunnan poskeen alle kymmenen minuutin, huokausten säestämänä.

5dl riisimaitoa tai soijamaitoa tai kookosmaitoa
2,5 dl kaurajauhoa
1 rkl kookosöljyä
0,5 tl ruususuolaa
2 luomukananmunaa

Jos haluat tehdä amerikkalaistyylisiä pancakes:jä, joita nämä vähän maultaan muistuttavat, laita taikinaan desi enemmän jauhoja, 2 tl ruokasoodaa ja 2 tl leivinjauhetta, sokeriakin voi halutessaan laittaa. Vispaa sekaisin ja anna turvota 15 min. Paista miedolla lämmöllä ja tarjoa marjojen ja vaahterasiirapin kanssa.

Guacamole

2010-03-14T11:29:00.003+02:00

Jos hummus on suosikkini tahnoissa ja kastikkeissa, niin ei itsetehty guacamolekaan kauas kakkoseksi jää. Se on paitsi nopea ja helppotekoinen myös kaunista, mikäli nyt sattuu olemaan ihmisiä, joita tarjolla olevien ruokien esteettisyys ja värikkyys erityisesti kiinnostaa. Eikä pidä unohtaa sitä, että guacamole on hirvittävän hyvää! Erityisen hyvin se sopii suolattujen tortillachipsien dipiksi illanistujaisiin. Eilen ystävän kanssa chileläistä punaista luomuviiniä ja viinirypäleitä nautiskellessamme keskityimme tosin tortillachipsien sijaan juuri guacamoleen, josta saimme hyvän syyn taas ylistää jumalaista avokadoa.

Guacamole-ohjeissa käytetään useimmiten tavallista keltasipulia, mutta yllytän kokeilemaan muitakin, varsinkin jos on miedomman sipulin ystävä. Minä käytin tällä kerralla kevätsipulia, valkosipulin sen sijaan jätin kokonaan pois. Tulos on raikkaampi ja jälkimaultaan pehmeämpi kuin edellisvuoden sipuleita käytettäessä.

Tarvitset:
1 luomuavokado
2-3 vartta kevätsipulia
(puolikas kynsi valkosipulia)
1 luomutomaatti
1 rkl sitruunamehua
puolen sentin pätkä kuivattua punaista chiliä
ripaus ruususuolaa

Sekoita kaikki aineet sauvasekoittajalla tahnaksi, anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Raaka kakku - tarkoituksella

2010-03-07T13:40:00.005+02:00

Myönnän suhtautuneeni vähän epäluuloisesti raakakakkuihin. Herkkujen ystävänä käsitykseni kakusta on melkolailla erilainen kuin se mielikuva, joka minulla raakakakuista on ollut. Ehkäpä muutaman vuoden takaiset yksilöt, joita olen maistanut, ovat olleet poikkeuksellisen epäonnistuneita tai perusohjeeltaan pielessä, koska viime aikoina olen joutunut korjaamaan mielipidettäni. Ensin söin Silvopleessä oikeasti hyvää vadelmakakkua, sitten näin tämän ohjeen Goji- ja avokado-blogissa. Se johdatti minut reseptin alkulähteille, jonka perusteella rohkaistuin versioimaan oman raa'an kakkuni.

Lopputulos jännitti, koska tapani mukaan muokkasin alkuperäisiä ohjeita. Kun lopulta sauvasekoittimen kanssa käydyn sitkeän taistelun jälkeen olin saanut sekoituksen tasaiseksi taikinaksi ja maistoin sitä, yllätyin. Se totta vieköön oli hyvää, eikä sekaan ollut laitettu edes minkäänlaista makeutusta. Testasin nelivuotiaalla totuuden torvella, ja täydestä meni "kakkutaikina" siinäkin osoitteessa. Viimeistään kookosöljystä, vaahterasiirapista ja kaakaojauheesta tekemäni mokkaisen makuinen kuorrute sai minut vakuuttumaan: parempaa kuorrutetta en ainakaan ole koskaan tehnyt.

Alla ohje kakkuun:
13 luomutaatelia liotettuna
2 dl rusinoita liotettuna
1 dl kurpitsansiemeniä liotettuna
1 dl luomuseesaminsiemeniä liotettuna
0,5 dl luomumanteleita liotettuna
6 rkl kookosöljyä
1dl kookosjauhoa
1,5 dl kaakaojauhoa (käytin green and blacksiä, raakakaakaojauheen sijaan)
2 tl lucumajauhetta
2 tl kanelia
ripaus ruususuolaa
1 dl jäisiä karpaloita
0,5 dl jäisiä mustaviinimarjoja

kuorrute:
n. 3-4 rkl kookosöljyä
1 rkl kaakojauhoa
1 rkl vaahterasiirappia

Liota siemenet, mantelit ja rusinat yön yli vedessä. Lisää loput aineet ja taistele seos sauvasekoittimella tai blenderillä taikinaksi. Minun oli lisättävä vähän vettä tässä vaiheessa, muuten sauvasekoittimen moottori olisi jo entinen. Laita aikalailla kiinteä taikina irtopohjavuokaan ja jääkaappiin. Sekoita pienessä esim. pakasterasiassa kuorrutteen ainekset, jonka laitat tiskialtaaseen kuumaan veteen hetkeksi kellumaan, jotta saat aineet sekoittumaan tasaiseksi. Kaada kuorrute kakun päälle. Anna sen jämiä jääkaapissa hetken ja kakku on valmis. Päälle voit ripotella esim. kookoshiutaleita.

Oodi avokadolle

2010-03-05T13:30:00.003+02:00

Rakkaus, aito sellainen, ei yleensä tule fanfaarein säestettynä. Näin kävi myös minulle ja avokadolle. En oikein koskaan pitänyt siitä, kokeilin kyllä säännöllisin väliajoin kokonaisen avokadon syömistä, mutta suolaton, rasvainen sisus ei oikein vedonnut. Sitten näin ystäväni käyttävän avokadoa leivän päällä voin tapaan. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi samaa, mutta kokeilin heti. Ripaus suolaa päälle, kuten voissakin, ja tajusin äkkiä avokadon ihanuuden. Sen jälkeen se on ollut lempihedelmäni. Lähes kaiken muun rasvan ja öljyn olen vaihtanut kookosöljyyn, mutta avokado on ja pysyy leivällä.

Avokado on paitsi hyvän makuista, myös erittäin terveellistä. Sen öljy- ja proteiinipitoisuus on suurempi kuin millään muulla hedelmällä. Avokadon rasva on kertatyydyttymätöntä, ja helppoa sulattaa. Avokadossa on 60 % enemmän kaliumia kuin banaanissa, ja runsaasti K- ja E-vitamiineja, foolihappoa ja betakaroteenia. Niiden kuitupitoisuus on suuri ja kuidut silti helposti sulavia. Avokado syödään useimmiten aina raakana, koska se maku kärsii kuumentamisesta. Kuitenkin tummakuorinen Hass-avokado kestää jonkin verran myös lämmittämistä.

Ja aina vaan paranee: avokadon rasva ei kasvata vyötärön ympärystäsi kuten maitorasvat. Päinvastoin, avokadon hyvät, käsittelemättömät kasvirasvat eivät nosta veren insuliinipitoisuutta, joka nimenomaan naulaa hiilihydraateista tai maitorasvoista tulleen rasvan vyötärölle. Avokado, kuten kookosöljy, on käyttökelpoista ihon ja hiustenhoidossa: siinä missä minä liisteröin itseni kookosöljyllä, eräs ystäväni vannoo nuorentavien avokadonaamioiden ja hiushoitojen nimiin.

Parhaimmillaan avokado on kuitenkin ruokana: leivällä, salaateissa, kastikkeissa ja jälkiruuissa. Oudoin asia, mitä avokadosta voi tehdä on suklaamousse, johon ei tarvita kuin vähän kuumaa vettä, sokeria tai muuta makeutusta, kaakaojauhetta ja avokado, jotka soseutetaan. Maku on uskomattoman autenttinen, vaikka sitä etukäteen epäileekin. Kannattaa kokeilla.

Jos innostut avokadosta, muista kuitenkin, että mikä ihmiselle on terveellistä voi eläimille olla myrkkyä. Sisältämänsä persiinin vuoksi avokadoa ei voi nimittäin antaa eläimille, jotka saavat siitä voimakasta ripulia ja hengitysvaikeuksia.

Kaakaonibsikeksit

2010-03-03T22:18:00.005+02:00

Parapähkinät, tumma suklaa ja kaakaonibsit ovat yhdistelmä, josta ei ensimmäisenä tule mieleen mikään terveellinen. Mutta jos jostain voi terveysversion tehdä, minä teen. Lähtökohtana oli Kokar hela dagen-blogin Kaisan keksiohje, joka jo sellaisenaan päihittää kaupan safari cookiesit mennen tullen. Vaihdoin silti vielä ohjeessa käytetyn voin kookosöljyyn ja spelttijauhot gluteenittomiin. Lähikaupan paras tumma suklaa oli Maraboun 86%, jota oli siis otettava, vaikka sen laatu jättää toivomisen varaa. Suosittelen Green & Blacksin tai Vivanin vastaavia: ne ovat huomattavasti paremman makuisia, sen lisäksi, että ovat molemmat luomua.

Minä ja sähkövatkaimeni olemme samanikäisiä. Jos uudet Kenwoodit ovat yhtä hyviä, suosittelen!

Jälkiviisautena voin tarjoilla tiedon, että kekseistä tulisi mahdollisesti vähemmän murenevaisia spelttijauhoilla tai gluteenittomalla jauhoseoksella. Ei näissäkään maun puolesta vikaa ollut, söin viisi heti kun otin keksit uunista. Maku on kaakaonibsien ansiosta hieman yrttinen ja aika vahva, mutta jos ei ole äkkimakean ystävä, näihin mieltyy varmasti. Lisäksi ahmiessaan voi lohduttautua sillä tiedolla, että näillä aineilla keksit ovat, jos ei nyt suorastaan terveellisiä, niin aika lähellä kuitenkin.

100 gr tummaa suklaata
12 luomuparapähkinää
3 rkl luomu kaakaonibsejä
n. 100 gr kookosöljyä (laitoin kukkurallisia rkl n. 6-7 kpl)
1 dl luomukaurajauhoja
1 dl kookosjauhoja
1 dl quinoahiutaleita
1 luomukananmuna
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruususuolaa
1,5 dl intiaanisokeria

Murskaa isolla veitsellä tumma suklaa ja parapähkinät. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe. Vatkaa sähkövatkaimella kookosöljy ja inkkarisokeri, vaahtoa siitä ei kunnolla tule, n. 5 minuutin vispaus riittää. Vatkaa kananmuna joukkoon. Lisää sitten sekoittaen jauhoseos, pähkinät, suklaarouhe ja kaakaonibsit. Kasaa ruokalusikalla uunipellille pieniä kasoja taikinasta. Paista 180°C n. 20 min, kiertoilmalla riittää 15 min. Anna jäähtyä, vaikka tuoksu onkin houkutteleva, koska keksit ovat jäähtyneinä parhaimmillaan eivätkä murennukaan yhtä helposti.

Marokkolainen katkarapu-sitruunatagine

2010-03-02T21:32:00.006+02:00

Pohjois-Afrikka ja Konstantinnopoli sekoittuvat päässäni kuin kolonialismin orientalistiselta maalarilta 1800-luvulla, kun puhutaan ruokakulttuurista. Suloisena sekamelskana ovat tuhannen ja yhden yön sadut, Casablanca, basaarit, haaremit sekä Ingresin ja Géromen maalaukset. Järjellä ajateltuna toki tunnen turkkilaisen ja marokkolaisen keittiön eron, mutta aina innostuessani uudesta keittiöstä yhdistän siihen stereotyyppisimmät historialliset yleistykset. Sama on käynyt kymmenen vuotta sitten italialaisen keittiön, sen jälkeen intialaisen, thaimaalaisen, välimerellisen, meksikolaisen ja nyt vuorossa olevan pohjoisafrikkalaisen keittiön kanssa. Eikä se kaiketi haittaa, koska maut ovat minulle mielleyhtymiä ja tunnelmia. Ruoan pitää säilyttää mystiikkansa.

Tagine tarkoittaa kotiseudullaan yleensä sitruunaista ja mausteista kana-tai lammaspataa. Minä en syö kumpaakaan eläintä, joten seassa on tällä kerralla katkarapuja. Ne voisi jättää poiskin, pelkät kikherneet riittäisivät. Ruoka on mausteista ja kanelin, inkiväärin, juustokuminan ja kurkuman rinnalla huomiosta kilpailee tagineen kirpeyttä tuova sitruuna, jonka on syytä olla luomua. Se nimittäin käytetään ruokaan kuorineen. Kaiken kruunaa kunnollinen tuore minttu, jota saa pussitettuna ainakin Kampin K-marketista, jonka hedelmä- ja vihannesosasto on tavallisten ruokakauppojen aatelia.

Minä olen siis ollut myyty marokkolaiselle ruoalle jo jonkin aikaa, mutta neljävuotias julisti ikäisensä epäilyksellä, että: "haisee jotenkin yököttävän kirpeeltä". Parin minuutin kuluttua tuomio kuitenkin peruutettiin, koska ruoka olikin "niin sairaan hyvää, ettei voi ees uskoo miten hyvää!". Joten uskokaa te.

tarvitset:
n. 5 rkl oliiviöljyä
20 sentin pätkä purjoa tai 1 tavallinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 luomusitruuna + 2 rkl sitruunamehua
1,5-2 tl kanelia
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl kurkumaa
1 tl korianterijauhetta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
ripaus mustapippuria
kuivattua punaista chiliä maun mukaan
5 luomutomaattia + 1 rkl tomaattipyrettä
1 tlk kikherneitä
2 ps isoja katkarapuja
0,5 tl ruususuolaa
2 tl intiaanisokeria

päälle n. 6 oksaa tuoretta minttua ja puolikas nippu tuoretta persiljaa
huom. valurautapannu on valmistuksessa paras!

lisäkkeeksi quinoaa tai cous cousia

Viipaloi ja pilko pesty luomusitruuna, purjo ja valkosipuli. Kuullota sipuleita runsaassa oliiviöljyssä hetki ja lisää sitten sitruuna ja mausteet. Paista kunnes tahna alkaa "keittyä/kuivua" kokoon. Lisää pieneksi pilkotut tomaatit ja kikherneet. Anna porista miedolla lämmöllä n. 10 minuttia. Lisää suola ja sokeri sekä sulatetut katkaravut. Hauduta sen jälkeen miedolla lämmöllä korkeintaan 5 minuuttia, etteivät katkaravut sitkisty. Lisää lopuksi saksitut minttu ja persilja ruokaan ja sekoita. Tarjoile quinoan tai oikeaoppisemmin couscousin kanssa. Couscousiin voit halutessasi lisätä sitruunaa tai minttua sekä sultanarusinoita. Jälkiruoaksi minttuteetä (=kuumaan veteen mintunoksia ja ruokosokeria, juodaan mintut vielä lasissa n. 5-10 minuutin haudutuksen jälkeen.)

Ituhipin pikaruoat

2010-03-01T20:49:00.008+02:00

Tässä tapauksessa otsikko kertoo olennaisen. On päiviä jolloin terveysintoilija ei jaksa kokata tuntia tai puoltakaan. Terveysstandardeista ei silti tarvitse suuremmin tinkiä, vaikka sapuska olisikin pöydässä alle kymmenen minuutin. Alla kaksi vaihtoehtoa perinteiselle pikaruoalle. Jälkkärikin pääsi mukaan.

"Hampurilainen"
100% kauraleipä paahdettuna
väliin puolikas avokadoa
ripaus ruususuolaa
paistettu tai uunissa lämmitetty soijapihvi
paistettu luomukananmuna
luomu tammenlehtisalaattia

viereen itusalaattia

Paistettua tofua, salaattia ja höyrytettyä parsakaalia
pikamarinadi tofulle: kuivaa talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä tofunpalat. Laita ne leivinpaperille uunipellille, kaada tofun päälle vähän luomusoijakastiketta, sitten purista sitruunamehua, ripota päälle vielä mustapippuria ja kuivattua korianteria. Laita uuniin 200 asteeseen n. 10 minuutiksi.

Pikasalaatti: ituja, revittyä tammenlehtisalaattia, kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä, oliiviöljyä ja ripaus ruususuolaa sekoitettuna.

Lisäkkeenä kevyesti höyrytettyä luomuparsakaalia ja tofun päällä ylijäänyttä pähkinäkastiketta.

Mantelimarjat
Jälkiruoaksi kohmeisia marjoja, ruokalusikallinen vaahterasiirappia ja teelusikallinen mantelimössöä (Rapunzel 100% mandelmus). Superhelppoa ja superhyvää.

7 ruokaa, joita ekspertit eivät suostu syömään - eli miksi kannattaa ostaa luomua.

2010-02-27T11:37:00.003+02:00

Amerikkalainen Prevention-lehti kysyi viime vuonna seitsemältä elintarviketurvallisuuden asiantuntijalta, mitä ruokaa he eivät suostu syömään mistään hinnasta. Monelle aineiden tavanomaisuus on yllätys - listalla ei ole valmisruokia tai ateriakastikkeita, liemikuutioita tai muuta itsestäänselvästi epäilyttävää. (tarkemmat perustelut tuotteittain linkeistä)

1. purkkitomaatit (murska, pyre, jne.)
2. maissilla ruokittu nauta
3. mikropopkorni
4. tavalliset perunat
5. viljelty lohi
6. synteettisin hormonein tuotettu maito
7. tavalliset omenat

Päinvastoin, keskivertokuluttaja pitää useampia mustalle listalle joutuneita tuotteita jopa terveellisinä. Listan suurin ansio onkin itseasiassa juuri se: se paljastaa, että syödäkseen länsimaisessa yhteiskunnassa terveellisesti on tunnettava koko tuotantoketju prosesseineen ja lisäksi kyseenalaistettava se. Tavallisen kaupassakävijän sellainen lannistaa. Parhaiten tämän kiteytti eräs ystäväni, joka tuoremehutölkkiä jääkaapista ottaessaan sanoi, etten saa kertoa jos siinäkin on jotain vialla.

Ongelma on, että nykymuotoinen markkinatalous läpäisee tuotannon kaikki portaat tavalla, joka muodostaa itseään ruokkivan negatiivisen syklin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tehokkuus ja maksimaaliset lyhyen aikavälin tuotanto- ja tuotto-odotukset aiheuttavat läpi koko prosessin, sen kaikilla tasoilla, pahoinvointia ja lopulta vaikuttavat negatiivisesti myös siihen itseensä. Hyvä havainnollistava esimerkki on listan viimeisenä oleva tavallinen omena.

Omena on heterotsygoottinen, kuten ihminenkin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yhden omenan jokaisesta siemenestä kasvava puu on erilainen, oma omenalajikkeensa. Sen geneettinen muuntautumiskyky on äärimmäisen suuri, suurempi kuin ihmisellä. Jälkeläisestä ei siis kasva isäntäpuun kaltaista. Tästä syystä jokainen kaupassa myytävä Jonagold, Red Delicious ja miksei Valkea Kuulaskin on samaa joskus löydettyä hyvän villiomenapuun kloonia. Omenapuut on vartettava, eli ympättävä tiettyä hedelmää kantavaa oksaa toiseen puuhun, jotta voidaan saada juuri samaa hedelmää lisää. Useimmat villiomenat ovat karsean makuisia, joten jotta saadaan mahdollisimman suuria, kauniita, makeita ja kestäviä omenia, eli myyviä omenia, on jatkettava varttamista. Se tarkoittaa sitä, että omenan geenistö rajoittuu. Kaupallisen omenantuotannon geenistö on siten muutamien geenien varassa. Kun omenan biodiversiteettiä on rajoitettu tällä tavalla lähes kaksisataa vuotta, samalla kun sen vihollisten, tuholaisten, homeiden, sienten ja kasvitautien, geenistö on jatkanut kehittymistään, omena on menettänyt vastustuskykynsä niitä vastaan. Puita joudutaan myrkyttämään yhä enemmän, jotta ne, evoluutiossa pakolla jälkeenjätettyinä, selviäisivät hengissä. Lopulta tulee tauti, joka pyyhkii kaupallisen omenan maailmankartalta. Siis jos se ei saa mahdollisuutta muokata geenejään, sekoittua villien omenoiden kanssa ja lisääntyä siemenestä. Ja eihän se saa, koska niistä omenoista tulee pahoja.

Siksi omena on asiantuntijoiden listalla. Se on järkyttävän myrkytetty. Samasta syystä myös yksinkertaisin ja tärkein neuvo kun haluaa välttyä ympäristömyrkyiltä, lannoitteilta, hormoneilta, ylipäätään myrkyiltä, on ostaa aina luomua. Toinen on ostaa mahdollisimman vähän jalostettua, mahdollisimman yksinkertaisessa ja alkuperäisessä muodossa olevaa ruokaa. Kolmas on ostaa mahdollisimman nopeasti käytettävää ruokaa. Jokainen tuote, joka säilyy pakastamatta tai säilömättä kauemmin kuin viikon on epäilyttävä.

Kappale omenasta pohjautuu Michael Pollanin kirjaan Halun kasvioppi. Suosittelen myös hänen kirjojaan Oikean ruoan puolesta ja Food rules: an eater's manual. Pollanilta tulee myös viimeinen neuvoni turvallisen ruoan ostamiseksi: älä osta mitään, mitä isoäitisi aikana ei olisi tunnistettu ruoaksi.

Tofua pähkinäkastikkeessa

2010-02-25T22:38:00.017+02:00

Tilasin joskus Yoga Journal:ia. Kaapissa nyt pölyttyvä lehtipino on harvoja asioita, jotka välttämättä haluan säästää. Nostalgia on turhaa, mutta lehdet muistuttavat minua lämpimästi eräästä vaiheesta tiellä, jota sittemmin olen kulkenut jo jonnekin toisaalle. Silloin opettelin asanoita, luin lehden filosofia-artikkeleita ja sain (hyviäkin) ajatuksia. Ja löysin tämän ohjeen.

Se on yksi kaikkien aikojen lempiruuistani, kotoisasti sittemmin nimetty Pähkinätofuksi. Samaan aikaan täyteläinen ja kevyt, raikas mutta lämmin. Pähkinätofu ei ole varsinaisesti mistään aasialaisesta keittiöstä, vaan muistuttaa enemmän alkulähteitään, kalifornialaista cross kitchen aasialaista. Sen sydän on nimenomaan maapähkinäkastike, jota ei voi kuin rakastaa. Ohje voi ensin vaikuttaa aikaavievältä, mutta suosittelen lämpimästi sen kokeilemista.

tofun marinadiin tarvitset:
1 kiinteä maustamaton tofupala
1 sitruunan mehu
1/2 dl kevätsipulia tai sipulia pienenä silppuna
(1 rkl valkosipulia murskattuna)
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl korianteria jauheena
1/4 tl kurkumaa
ripaus mustapippuria
1,5 rkl siirappia (mikä tahansa tumma siirappi käy)
n.1/2 dl soijakastiketta

pähkinäkastikkeeseen tarvitset:
3 rkl soijakastiketta
6 rkl sileää luomu maapähkinävoita
2 rkl hunajaa
2 rkl riisiviinietikkaa tai miriniä
1/4 tl paprikajauhetta
vajaa dl vettä

päälle:
1 porkkana karkeana raasteena tai ohuina lastuina
1 dl mungpavun ituja
puolikas kurkku kuorittuna ja siivutettuna

riisinuudeleita tai lasinuudeleita (vermisellejä)

Valuta tofusta vesi pois ja paloittele se sentin paksuisiksi paloiksi. Kuivaa palat puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja jätä painon alle marinadin tekemisen ajaksi. (Kuivattu tofu imee marinadin paremmin). Tee marinadi laakeaan kulhoon tai lautaselle: yllämainitut aineet ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon tofun palat, tarkista, että kaikki saavat osansa marinadista ja jätä imemään makua kastikkeen teon ajaksi.

Sekoita pienessä kulhossa pähkinäkastikkeen aineet. Suosittelen lisäämään veden viimeisenä, pikkuhiljaa, maapähkinätahnaan, sillä joskus kastike juoksettuu jos vesi on kylmää ja kaikki sekoitetaan heti keskenään. Kastikkeesta on tarkoitus tulla sileää ja notkeaa, sekoittaminen kestää jonkin aikaa.

Lämmitä valurautapannu ja paista kookosöljyssä tai seesamiöljyssä marinoitua tofua kunnes se on kevyen ruskeaa (n.5-10min.). Pannulla voi olla mukana vähän marinadia, kaikkea ei kuitenkaan kannata kaataa mukaan, koska se palaa helposti kiinni. Ota valmiiksi paistuneet tofun palat erilliselle lautaselle. Raasta ja suikaloi sitten porkkana ja kurkku. Laita ne ja idut esille kuppeihin jokaisen itse lisättäväksi ruuan päälle. Keitä ja huuhdo vermisellit viimeisenä. Ruoan voi tarjoilla jokainen lajike erikseen, jolloin kaikki saavat annostella lisukkeita makunsa mukaan.

10 vinkkiä flunssanestoon

2010-02-25T10:50:00.012+02:00

En ole ollut flunssassa vuoteen. Eikä ole nelivuotiaskaan. Kuluneena vuonna meihin eivät ole pystyneet ympärillä myllänneet vatsataudit tai flunssat, ei edes syksyllä päiväkodin sekoittanut sikainfluenssa. Kuulostamme stoalaisen karaistuneilta, mutta se johtuu vain siitä, että olen löytänyt oikeat konstit.

Toistaiseksi ne ovat toimineet aina. Parhaatkaan ehkäisevät ja hoitavat keinot eivät tietenkään auta jos perushuolto on pielessä. Ihmisessä, kuten elämässä yleensäkin, kaikki liittyy kaikkeen: vastustuskyky on parempi kun elämäntavat ovat hyvät. Perusneuvoilla välttyy jo monelta: syö hyvin ja säännöllisesti, nuku riittävästi, minimoi stressi ja huolehdi talvella D-vitamiinin riittävästä saannista. Naisille rautakuuri silloin tällöin tekee hyvää, hämmästyttävän monen hemoglobiini on liian alhainen.

Sitten kun kurkkua kuitenkin jonakin aamuna korventaa ja olo on vetämätön, kannattaa kokeilla muutaman päivän ajan seuraavia vastustuskykyä tehostavia keinoja:

1. Ota extra-annos D- ja C-vitamiineja.
D-vitamiinin merkityksestä ihmiselle niin vastustuskyvyn parantamisessa kuin yleisen hyvinvoinnin kannaltakin löytyy valtavat määrät tietoa ja tutkimuksia verkosta. Jos et jaksa selata useita tutkimuksia läpi, ja haluat tietää mitkä ovat päivittäiset turvallisen D-vitamiininsaannin rajat, lue esim. tämän ja tämän tutkimuksen yhteenvedot.
D-vitamiini toimii hormonin tapaan, joten optimaalinen saanti on yksilökohtaista ja määriteltävissä pitoisuudesta veressä. Suositeltava taso on 75-120 nmol/L eikä haittavaikutuksista ole todisteita alle 140 nmol/L pitoisuuksilla, jonka saavuttamiseksi vaaditaan pitkäaikainen 250 mikrogramman päiväsaanti. Elimistön auringosta kehittämän pitoisuuden fysiologiseksi ylärajaksi on sanottu 250 mikrogrammaa. Hyperkalsemiaa (kalsiumin irtoamista luusta), D-vitamiinin myrkytysoiretta, on tutkimuksissa esiintynyt vasta yli 1000 mikrogramman päiväsaannilla. Nykyinen suomalainen päiväsaannin suositus on vertailun vuoksi 7,5 mikrogrammaa. Kanadassa raskaana oleville naisille suositellaan vähintään 50 mikrogramman (2000IU) D-vitamiinilisää.

2. Ota nenäkannu käyttöön. Se paitsi avaa nenän, myös huuhtoo onteloista bakteereita ja tappaa sinne jääneitä veteen sekoitettavan merisuolan tai ruususuolan avulla. Älä käytä tavallista jodioitua ruokasuolaa! Todella tukkoinen nenä voi vaatia useampia huuhteluita auetakseen. Niiltä, joita veden nenään meneminen karmii, ensimmäinen kerta vaatii rohkeutta. Huuhtelu on kuitenkin yllättävän helppo operaatio kun siihen vain ryhtyy.

3. Älä syö sokeria muutamaan päivään.
Amerikkalaisen lastenlääkäri Searsin mukaan 100 grammaa sokeria heikentää valkosolujen kykyä tappaa bakteereita useiden tuntien ajan.

4. Jätä myös maitotuotteet muutamaksi päiväksi. Ne saattavat lisätä liman tuotantoa. (neuvottu allergiasairaalassa). Maitoallergia on astmalle altistava, joten väitteessä saattaa olla perää.

5. Juo runsaasti vettä. Se tekee liman juoksevammaksi ja kuumeessa estää elimistön kuivumista.

6. Lepää. Kun elimistö on tulehdustilassa rasitus ymmärrettävästi pahentaa tilannetta. Samoin stressi, sairastuminen on elimistön tapa ilmoittaa, että nyt riittää.

7. Juo kamomillateetä ja kaneliteetä. Molemmat ovat antibakteerisia ja kamomilla rentouttaa lihaksia. Se onkin siksi erityisen hyvä yskässä. Apua saattaa saada myös tuoreesta inkivääristä ja muista lämmittävistä mausteista.

8. Älä ota aspiriinia, disperiiniä tai ibuprofeenia. Ei-steroidiset tulehduskipulääkkeet saattavat vähentää vasta-aineiden tuotantoa, eikä niitä saa antaa myöskään rokottamisen jälkeen. Erityisesti astmaatikkojen pitäisi olla käyttämättä tulehduskipulääkkeitä, koska ne supistavat keuhkoputkia.

9. Älä juo alkoholia. Vaikka urbaanilegendat reippaan juomisen tuomista ihmeparantumisista voivat hyvin, alkoholi todellisuudessa lamaa immuunivasteen sen vaikutusajaksi. Lasi tai kaksi punaviiniä sitä vastoin saattaa auttaa siinä olevan resveratrolin vuoksi. Jos kokeilet punaviiniä, älä liioittele.

10. Jos flunssa estoyrityksistä huolimatta voittaa, kannattaa muistaa, että käsikauppayskänlääkkeet ovat pääosin sokerilientä. Reseptiyskänlääkkeissä on yskänkeskuksen lamaavia opiaatteja, jotka lamaavat myös hengitystä, erityisesti lapsilla. Limaista yskää ei pitäisi koskaan estää, vaan lievittää liman irtoamista höyryhengityksellä ja runsaalla juomisella. Myös kurkkupastillit ovat pääosin sokeria. Kurkkua desinfioi suolaveden kurlaaminen yhtä paljon kuin desinfioivien pastillien imeminen.

iHerb-riippuvuus

2010-02-22T21:38:00.002+02:00

Olen iHerb-riippuvainen. Innostuksessani olen päässyt pisteeseen, jossa hammastahnojen selailu - ihan huvin vuoksi - tuntuu aivan normaalilta. Kuulen kuinka ystäväni huokaisevat syvään, joten on parasta kertoa koko tarina.

Kaikki alkoi D-vitamiinitilauksesta: iHerbistä saa 500-5000 IU-vahvuisia (12,5-125 mikrogrammaa) D-vitamiineja murto-osalla Suomen hinnoista. Valinnanvaraa riittää ja tilaukset saapuvat Suomeen aina alle kymmenen päivän, vaikka postikulut ovat vain 4 dollaria. Mukana oli D-vitamiinin lisäksi ilmainen näytepussi resveratrolia, jota olin halunnut kokeilla. Se riitti ja minut oli saatu koukkuun: seuraavaksi tuli purkki tohtorin parasta MSM:ää. Tässä kuussa tilasinkin jo ensin chlorellaa, spirulinaa ja steviaa, sitten vielä C-vitamiinia ja lisää D:tä. Kaikki on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Seurauksena on, että tänään huomasin pitäväni sivujen selaamista viihteenä. Valitettavasti en keksinyt enää tarvitsevani mitään...

Pähkinäinen porkkanakakku goes gluten-free

2010-02-21T15:03:00.008+02:00

Melkein terveellisen porkkanakakun ajatus on muhinut päässäni jo hetken. Jonkin aikaa sitten sain ystävältä ohjeen, jossa taikinaan käytetään ananasmurskaa, mutta sen muokkaus vehnättömään versioon jäi kokeilematta. Viime viikolla sitten löysin mahtavasta Kokar hela dagen-blogista porkkanakakun ohjeen, joka jostain syystä jäi hautumaan mieleeni, vaikka herkkuja harvemmin tuleekin leivottua. Ohje oli jo valmiiksi muokattu intiaanisokerille ja kookosöljylle, mutta oman lisäjännityksensä tuo aina gluteenittoman version kokeilu. Ne eivät aina nouse aivan halutulla tavalla, varsinkin jos jauhoyhdistelmät ovat turhan ennakkoluulottomia.

Tässä päädyin käyttämään n. puolet gluteenitonta jauhoa, loput kaurajauhoa ja quinoaa. Jauhot voisivat tietenkin olla myös speltti- tai tavallisia vehnäjauhoja jos kokeilut hirvittävät. Leivinjauhetta laitoin varmuuden vuoksi vähän ylimääräistä, että raskas taikina jaksaisi nousta uunissa. Alkuperäisen ohjeen maustamattoman tuorejuuston korvasin Viola-appelsiinituorejuustolla, joka oli ainoa lähikaupasta löytämäni maitoproteiiniton ja gelatiiniton tuorejuusto. Kokonaan maitoa käyttämättömät voivat kokeilla kookoskermasta tai cashewpähkinästä tehtävää tahnaa, joka sitten maustetaan.

Vaikka kauppamatka tässä järjettömän tuulisessa kaupunginosassa eilisellä pakkasella vaati todellista luonteenlujuutta, se kannatti. Kakusta tuli jopa parempi kuin osasin kuvitella: koostumus on ihanan pähkinäinen mutta kostea, ja kookosöljyn ansiosta silti pehmeä.

tarvitset:
2 dl gluteenittomia jauhoja
reilu 1 dl kaurajauhoja
3 keskikokoista luomuporkkanaa raastettuna
100 g pecanpähkinöitä
3 luomukananmunaa
0,5 dl quinoahiutaleita
3 dl intiaanisokeria
2 dl kookosöljyä
3 tl kanelia
0,5 tl ruususuolaa
2,5 tl leivinjauhetta

kuorrutteeseen:
200 g tuorejuustoa (appelsiini)
2-3 rkl sitruunamehua
(0,5 tl jauhettua vaniljaa)

Voitele irtopohjavuoka, korppujauhota ja käytä leivinpaperia pohjalla jos vuokasi on metallinen. Keraamisella silikonivuoalla pääsee helpommalla. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Rouhi pähkinät ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Vispaa kookosöljy, suola ja sokeri yhteen (ei tarvitse vaahdottaa, eikä siitä vaahtoa taida tullakaan inkkarisokerilla), lisää kananmunat ja vispaa lisää, sekoita joukkoon pähkinät ja porkkanaraaste. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Sekoita kuivat aineet taikinan joukkoon ja kaada se vuokaan. Paista kakkua n. 50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä. Sekoita yhteen tuorejuusto, vanilja ja sitruunamehu, levitä sitten kuorrutus kakun päälle. Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, makeuta se ruokotomusokerilla.

Mitä yhteistä on ihmisellä, hedelmälepakolla ja marsulla?

2010-02-19T15:46:00.003+02:00

Kuulin ensi kertaa kädellisten, hedelmälepakoiden ja marsujen yhteydestä viime syksynä. Osallistuin amerikkalaisen Scott Tippsin luennolle Codex Alimentariusista Bio Rexissä. FAO:n ja WHO:n säädöskokoelma pyrkii maailmanlaajuiseen elintarviketuotannon ja elintarvikkeiden standardointiin. Osallisina ovat paitsi lähes kaikki maailman maat, myös useat julkisen sektorin ulkopuoliset organisaatiot elintarvike- ja lääkealalta. Suurinta vastustusta on herättänyt Codexin pyrkimys rajoittaa vitamiinien, mineraalien, luontaistuotteiden ja vaihtoehtoishoitojen saatavuutta sekä pienentää mm. vitamiinien saantisuosituksia. Tästä problematiikasta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta koska eritysesti haluan jakaa tiedon yhtäläisyydestämme marsujen kanssa, siirryn takaisin varsinaiseen aiheeseen.

Luennollaan Tipps sivusi vitamiinien saantisuosituksia. Kävi ilmi, että kädelliset, ihminen muiden muassa, ovat marsujen ja hedelmälepakoiden lisäksi ainoita nisäkkäitä, jotka eivät pysty itse tuottamaan C-vitamiinia. Luontainen uteliaisuuteni tietysti heräsi tässä vaiheessa, onhan se nyt merkillistä ettemme me pysty siihen mihin muut nisäkkäät! Mikä mielenkiintoisempaa, nisäkkäät tuottavat C-vitamiinia painonsa mukaisessa suhteessa, pienemmät vähemmän ja suuremmat enemmän. Niiden tuottama C-vitamiinin määrä myös vaihtelee, vaikeissa olosuhteissa se moninkertaistuu. Stressaantuneena tai sairaana mm. vuohi erittää C-vitamiinia jopa 100 000 milligrammaa, eli 100 grammaa.

Erityisen paljon C-vitamiinista ja sen vaikutuksista ihmiseen kirjoitti Linus Pauling, kaksinkertainen Nobelisti, kvanttikemisti ja molekyylibiologi, jota pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tiedemiehistä. Paulingin mukaan ihmisen luontaisesti tuottama C-vitamiinin määrä olisi koosta riippuen n. 5000 -18 000 mg. Hän oli vakuuttunut C-vitamiinin hyödyistä syöpää ja sydäntauteja estävänä ja elinikää pidentävänä vitamiininina. Hän uskoi kädellisten kadottaneen kykynsä C-vitamiinin tuotantoon aikana, jolloin ihmiskunta eli alueilla, joilla runsasvitamiinista hedelmä- ja kasvisravintoa oli helposti saatavissa ja ihmisen pääasiallinen ravinto koostui siitä. Pauling eli kuten opetti, tutkimustensa tuloksena hän aloitti 3000 milligramman päiväannoksilla 1960-luvulla, kunnes söi jo 18 000 milligrammaa (18 grammaa) C-vitamiinia 1990-luvulla. Pauling kuoli 93-vuotiaana ja oli loppuun saakka aktiivinen luennoitsija ja tutkija.

Tässä vaiheessa alkaa mietityttää C-vitamiinin saantisuositus, joka vaihtelee maittain 40mg:sta 90 mg:aan. Päiväsaannin suosituksena Suomessa pidetään vähintään 60 milligrammaa, jonka yhteydessä paino kannattaa tosiaankin laittaa sanalle vähintään. Sillä määrällä pysyy nipinnapin hampaat suussa. Suositellut puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä syövälle vitamiinia kertyy n. 400 mg päivässä (laskin kerran arvion Finelin ravintosisältötaulukoiden perusteella) ja jos päälle ottaa yhden 60 mg:n C-vitamiinin, se ei taida kovin paljon lämmittää.

Muilla C-vitamiinia tuottamattomilla nisäkkäillä ei ole ongelmia saavuttaa riittävät pitoisuudet: apinat mutustavat lähes pelkkiä kasviksia ja hedelmiä, vihreää pureskelevat marsutkin eikä hedelmälepakon nimi jätä paljon arvailtavaa sen ruokavalion suhteen. Ainoana joukosta ongelma saattaa olla ihmiskunnalla, jonka ruokavalio on keskimäärin ravinneköyhää. Entistä enemmän C-vitamiinia kuluu elimistössä jos polttaa tupakkaa, on raskaana, sairaana, stressaantunut, nukkuu liian vähän tai juo paljon. Liikasaantia on C-vitamiinin yhteydessä siis turha pelätä. Pitkäaikainen erittäin suuri vitamiinilisänä nautittu C-vitamiinin syöminen tosin voi aiheuttaa kuparin puutosta elimistössä (tätä ei tapahdu jos syö paljon suklaata, se lataa elimistön täyteen kuparia).

Ei siis ole järkevää kaataa C-vitamiinia purkkitolkulla kitusiinsa pillerimuodossa, mutta kaupan pakastemarjalaareille kannattaa jalkautua. Hyvistä kotimaisista marjoista tyrnistä ja karpalosta saa paljon C-vitamiinia ja niitä voi sekoittaa muiden marjojen, jugurtin, puuron, marjapirtelön tai vaikka kookosmaidon sekaan. Mitään ihmeitä tuskin tapahtuu, mutta koska vitamiini osallistuu monien hivenaineiden ja mineraalien imeytymiseen ja useisiin elintoimintoihin, elimistösi todennäköisesti kiittää. Jos haluaa ottaa tehostusta purkista, kannattaa satsata mahdollisimman vahvoihin C-vitamiineihin eikä syödä yksittäisiä pillereitä montaa kerrallaan. Lähes kaikissa vitamiinipillereissä käytetään lisäaineena magnesiumstearaattia, joka estää vitamiinien imeytymistä!

Iltapuuro

2010-02-18T20:29:00.005+02:00

Kaura on ystävä, ainakin vatsan ja sellaisen ihmisen, jolle muut viljat jostain syystä aiheuttavat ongelmia. Aina en ole ollut samaa mieltä. Vieläkään en pysty aivan nikottelematta kutsumaan iltapuuroani kaurapuuroksi. Pidetään se vain puurona. Kaurapuurosta tulee elävästi mieleen lapsuudessa aamuisin syödyt vesikaurapuurot, joiden annoin jäähtyä lautasella niin kauan kunnes puuro oli yhtenäinen lusikalla lautaselta ilmaan nostettava niljakas köntti. Voisilmä tai kevyt sokerointi oli nopeasti syöty päältä. Jäljelle jäänyt osa ei varsinaisesti ollut herkkuani.

Moneen vuoteen en kestänyt ajatustakaan puurosta. Kymmenisen vuotta sitten löysin luomupuurot, mutta eivät nekään jääneet aamupalaruokalistaani koskaan pitkäksi aikaa. Ei hunajalla, marjoilla, hedelmillä tai millään muullakaan höystettynä. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että puuroa voi syödä vain silloin tällöin, ei pakolla joka ikinen aamu. Ja sitä voi syödä myös illalla.

Pehmeimmän, ja tähän astisista puuroistani parhaan, olen soveltanut keliaakikkoäitini nykyisestä aamupuurosta. Se tehdään kaurasta ja quinoahiutaleista. Teen sen soijamaidon ja veden sekoitukseen, lisään aprikoosia ja kookosöljyä. Valmiin puuron päälle viipaloitua banaania, ripaus intiaanisokeria ja kanelia. Tästä ovat toistaiseksi pitäneet kaikki, joille sitä olen tyrkyttänyt. Lapsenkin mielestä se on herkkua. Ihan totta, kyllä se on. Ja se on terveellistä: kauran beetaglukaani edistää kolesterolin poistumista elimistöstä, ja quinoassa on enemmän proteiinia, rautaa ja magnesiumia kuin muissa viljoissa.

aineet:
1 dl kaurahiutaleita
1 dl quinoahiutaleita
4 dl soijamaitoa tai muuta nestettä
4-6 kuivattua luomuaprikoosia paloiksi leikattuna
ripaus ruususuolaa

Ylläolevia keitetään miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen kunnes puuro on sakeutunut.
Valmiiseen puuroon 2 rkl kookosöljyä. Päälle mitä kukin tykkää.

Latinalainen papupäivällinen eli frijoles negros alá Mira

2010-02-17T22:22:00.006+02:00

Kun talvi-iltana kotiin päästyä on kylmä, nälkä ja väsy, haluan jotain tuhtia, maanläheistä ruokaa. Yhtenä sellaisena iltana kaapeissa ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään perustarvikkeita enempää, joten oli mietittävä miten saisin hyvää, lämmittävää perusruokaa siitä, mitä käytettävissä on. Tämä papumuhennos on mietinnän tulos, joka jäi elämään tämän talven arkiruokalistalle.

Jääkaapissani on aina avokadoa ja porkkanaa, paprika oli sillä kerralla puhdasta tuuria ja muut aineet keittiön peruspilareita. Meksiko ja aidon meksikolaiset ruoat ovat kiehtoneet juuri lämmöllään ja maanläheisyydellään minua viimeisen vuoden aikana. Tässä ovatkin sen kaikki mahdolliset ainesosat yhdisteltyinä. Myöhemmin tajusin, että tuloshan on minun makuuni muokattu latinalaisen keittiön takuupöperö, frijoles negros.

Annos on iso, suuri valurautapannuni melkein tulvii yli kun tätä teen, siitä riittää siis toiseksikin päiväksi. Ja olo tämän jälkeen? Varmasti täysi ja lämmin.

tarvitset nämä:
1 luomuavokado
1 luomuporkkana
1 luomupaprika, punainen
1 luomusipuli
3 valkosipulinkynttä
1,5 dl tummaa soijarouhetta
1 tlk luomu mustapapuja
200g luomutomaattipyrettä
n. 2 dl vettä
1 rkl intiaanisokeria
1/2 -1 tl ruususuolaa
n. kolmen sentin pätkä kuivattua punaista chiliä pilkottuna
mustapippuria maun mukaan
timjamia
tuoretta persiljaa
2 rkl kookosöljyä tai oliiviöljyä

Laita ensin soijarouhe likoamaan, että sen voi lusikoida suoraan kastikkeen sekaan pannulle myöhemmin. Helpoimmin liotus käy kiehuvan veden kanssa, jota kaadetaan rouheen päälle niin, että se juuri ja juuri peittyy. Muista sekoittaa rouhe, että myös alemmat kerrokset kastuvat. Silppua sitten sipulit ja viipaloi paprika ja porkkana. Kuullota runsaassa kookosöljyssä sipulit, ja sekoita joukkoon porkkana ja paprika, kuullota taas hetki. Lisää sitten mustapavut, soijarouhe ja tomaattipyre sekä puolet vedestä ja jätä sörsseli porisemaan keskilämmölle. Jos öljyä ei tässä vaiheessa ole tarpeeksi, soijarouhe palaa kiinni pannuun, sekoittele joka tapauksessa välillä katastrofin estämiseksi.

Kun porkkanat alkavat vähän pehmitä, sekoita joukkoon mausteet ja lisää vettä. Sokeri kuuluu mukaan, se pehmentää tomaattipyreen mahdollisen kitkeryyden. Mausteiden jälkeen lusikoi avokado teelusikalla joukkoon ja jätä kastike taas muhimaan, nyt miedolle lämmölle. Yhteensä soosi saa olla liedellä puolisen tuntia. Saksi lopulta päälle tuoretta persiljaa ja tarjoa etelä-amerikkalaiseen tapaan keitetyn quinoan kanssa. Myös bulgur, cous cous tai hätätapauksessa riisikin välttää lisukkeeksi.

Ruoka on hyvää tällaisenaan, mutta jos jaksat, tee guacamolea sen seuraksi. Minä syön tätä jopa hummuksen kanssa, Lähi-itä meets Mexico, ja hyvin sopii! Se tietysti voi johtua siitä, että minun mielestäni hummus sopii aivan minkä tahansa kanssa...

MSM-jauhe

2010-02-16T11:59:00.012+02:00

Superfoodeista innostuneiden ja urheilijoiden keskuudessa MSM on jo vakiotavaraa, yhtä tuttu kuin C-vitamiini. Siitä on tullut luontaistuotekauppojen hittiartikkeli ja detox-kuurilaisten lempilapsi. Hurmioituneimmat ovat jo pitäneet sitä yleismaailmallisena parannuskeinona mihin tahansa PMS-oireista Alzheimerintautiin. Suurin osa jalkakäytävällä vastaankävelevistä on silti tuskin kuullutkaan MSM:stä eli metyylisulfonyylimetaanista, jota myös orgaaniseksi rikiksi kutsutaan.

Minä, niin terveysasioista kiinnostunut kuin olenkin, kuulin rikkijauheesta ensi kertaa viime keväänä ystävältäni. Yhdessä ihmettelimme mikä kumman hyöty rikin syömisestä voisi olla. En tiedä johtuiko mielleyhtymästä rikkihappoon vai mistä, mutta epäilin sen olevan jopa myrkyllistä, kunnes alkusyksyllä superfoodshehkutuksen ollessa kukkeimmillaan luin MSM:stä. Oivalsin asioiden yhteyden, ja päätin ottaa moisesta jauheesta selvän. Lukuisia googlauksia myöhemmin tiesin, että sitä esiintyy kasveissa, eläimissä ja ihmisessä, se on jopa yksi ihmisen rakennusaineista eikä se ole lainkaan myrkyllistä.

Luonnossa esiintyvä orgaanisen rikin määrä on kuitenkin vähentynyt maaperän köyhtymisen ja tehomaatalouden myötä, mikä on johtanut MSM:n vähentymiseen myös ihmisissä. Siksi MSM:ää olisikin hyvä maistella purkista. Se on tärkeä hiusten, nivelten ja lihasten rakennusaine, joka tekee soluseinämistä joustavia ja paremmin nesteitä läpäiseviä. Metyylisulfonyylimetaania pidetään erityisen tehokkaana nivelrikon hoidossa, jossa sen tehoa on myös tieteellisesti tutkittu ja todettu sen parantavan nivelten liikkuvuutta ja vähentävän kipua. MSM:ää pidetäänkin tulehdusta estävänä ja elimistöä puhdistavana aineena, mikä on syynä siihen, että se saattaa helpottaa myös allergioita ja astmaa. Ihoon, hiuksiin ja kynsiinkin se ajan kanssa vaikuttaa positiivisesti. Lista oletetuista vaikutusalueista on kuitenkin vielä tätäkin huomattavasti laajempi.

MSM:n kohdalla pitää korostaa, ettei kyse ole sinänsä rohdosta tai lääkkeestä, vaan paremminkin vitamiinin tai puhtaan veden tapaisesta yleisesti ihmisen hyvinvoinnille edullisesta aineesta. Se osallistuu moniin elintoimintoihin, ja puutos varmasti ajan myötä aiheuttaakin kaikenmoista pientä kremppaa.

Joulukuun alussa poimin lopulta luontaistuotekaupan hyllyltä kaupan viimeisen ja minulle ensimmäisen MSM-purkin. Olin lukenut, että aluksi jauhe voi aiheuttaa janoa, päänsärkyä, väsymystä, aknea, ihottumaa tai muita elimistön puhdistumisen merkkejä. Se pitikin paikkansa, ensimmäisen viikon ajan join litratolkulla vettä, ja nukahdin illalla kymmenen aikaan. Jano ja väsymys loppuivat pikkuhiljaa, mutta ensimmäisen purkin aikana iho lisäksi huonontui selvästi joksikin aikaa. Toisaalta kynnet kasvoivat nopeammin. Tammikuussa päätin jatkaa toisella purkilla tällä kertaa huomattavasti Suomen hintoja edullisemmin, tilaamalla MSM:ni nettikaupasta jenkeistä.

Käytännössä olen huomannut siis tähän mennessä aineenvaihdunnan lisääntyneen, kynsien vahvistuneen ja yliliikkuvien nivelteni jomottavan selvästi harvemmin. Lihakset tuntuvat palautuvan liikunnasta nopeammin ja toiveikkaasti ajatellen uutta hiuskasvuakin näyttäisi olevan tulollaan. Olen kaiketi tähän mennessä ollut jauheeseen tyytyväinen, eikä se minun mielestäni edes maistu pahalta, toisin kuin moni on valitellut. Olen jopa houkutellut sormeensa niveltulehduksen saaneen äitini MSM:n kokeilijaksi. Testi jatkuu: MSM:stä ei ole ainakaan haittaa, luvatut hyödyt kelpaavat minulle loistavasti, eikä jauhe kalliiksikaan tule tällä n. 6 euron purkkihinnalla.

Niin, ja annostus: jauhetta otetaan aamulla veden ja sitruunan (peittää mahdollisesti tuntuvaa kitkerää makua, joka teorioiden mukaan johtuu ihmisen "myrkyttyneisyyden" tasosta) kanssa 1/2 -1 tl päivässä, netistä tosin luin nivelvaivaisten syövän huomattavasti enemmänkin.

tässä lisää tietoa MSM:stä

Hummus

2010-02-15T11:00:00.011+02:00

Hummus on yksi suosikkikastikkeistani. Se on nopea valmistaa ja sopii monenlaisten ruokien sivuun. Hummus yhdistetään yleensä falafeliin, mutta se sopii hyvin myös grillattujen kasvisten, tofun tai kalan kaveriksi sekä pitaleivän kanssa.

Hummus, tai koko nimeltään hummus bi tahina, on arabiaa ja tarkoittaa yksinkertaisesti kikherneitä tahinilla. Tämä seesaminsiementahnalla maustettu kikhernesoosi on kotoisin Lähi-idästä, jossa se kuuluu olennaisena osana usemmankin maan arkiruokarepetuaariin. Sen historiasta kiistellään: toisaalta sitä pidetään jo antiikin ajoilta periytyvänä, ja toisaalta uudempana keksintönä. Oli miten oli, pääasia, että hummusta saa nyt myös täällä.

Ravintosisällöltään hummus pesee useimmat kilpailijansa dippisarjassa: siinä on paljon rautaa ja niin C- kuin B-6 -vitamiiniakin. Seesaminsiemenistä taas saa kalsiumia enemmän kuin maidosta. Hummus on myös hyvä proteiinin ja ravintokuidun lähde, jolla nopeaan arkiateriaan, kuten marinoidun tofun ja parsakaalin yhdistelmään, saa helposti särmää.

ainesosat:
purkki esim. Biona luomukikherneitä
n. 1 rkl tahinia (luomuna mm. Rapunzel -merkkisenä)
n. puolen sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
n. 1-2 rkl extra virgin oliiviöljyä
n. 1/2 dl vettä

haluttaessa mustapippuria tai/ja persiljaa

Hummus valmistuu kätevimmin sauvasekoittajalla, jolla aineista hurautetaan tasainen tahna. Löysyyttä voi säännöstellä veden, sitruunamehun ja oliiviöljyn määrällä, oman maun mukaan.

Mystinen tilapia - eli haudutettua thaikalaa limellä ja valkosipulilla

2010-02-14T12:14:00.012+02:00

Minulla ei ole aavistustakaan mikä tai minkälainen kala on tilapia, mutta hyvältä se maistuu. Ainakin tässä thaimaalaisessa ohjeessa, jonka mukaan ystävän kanssa sitä teimme. Tilapiaa on tehty aikaisemminkin, eivätkä makunystyröidemme kaipaavat maanittelut jättäneet meitä rauhaan ennenkuin eilen kaivoin thaikeittokirjani esiin ja matkasin sen kanssa ystäväni luo. Yleensä suhtaudun keittokirjakokkaamiseen välinpitämättömästi, kirjoja käytetään lähinnä inspiraationa tai kakkujen leipomiseen, mutta autenttisen thairuoan tekemiseen tarvitsen ohjeet. Tämä keittokirja onkin täynnä toinen toistaan kiehtovamman näköisiä ruokia, joista ainakin tämä ruoka myös on järjettömän herkullista!

Ystäväni haki Hakaniemen etnisistä kaupoista ruokaan tarvittavat ainekset, jotka tulevat huomattavasti halvemmiksi niistä ostettuina. Suurimmissa marketeissa toki on saatavilla ainakin kuivattuja limen lehtiä, ehkä tuoretta sitruunaruohoakin, mutta laatu on usein etnisten kauppojen vastaavia huonompi. Erityisesti suosittelen Vii Voania, josta nämäkin aineet, pakastettua tilapiaa myöten, haettiin. Korianteria sieltä saa halpaan hintaan ison puntin, eikä jää marketin näivettyneen ruukkukorianterin varaan. Alkuperäisessä ohjeessa on kokonainen kala, mutta päädyimme tilapiafileisiin, jotka sulavat nopeammin ja säästävät kalan puhdistukselta. Laitoimme kaksi filettä vastakkain ja mausteet niiden väliin kalan vatsan sijasta. Emme käyttäneet myöskään kalaliemikuutioita, valmiit liemikuutiot kun ovat oikeaa arominvahventeiden tykitystä. Päädyimme sen sijaan Touch of Taste-kasvisfondiin veteen sekoitettuna. Kaffirlimen lehtiä käytimme kuivattuina koska niitä oli valmiiksi kaapissa.

Ja vielä: kannattaa käyttää keittöhanskoja chilin pilkkomisessa, chilihaavereista on useampiakin urbaaneja legendoja.

kalan valmistukseen tarvittavat aineet:
n.750g kokonainen kala (tai fileitä): tilapiaa, meriahventa tai red snapperia
2 vartta tuoretta sitruunaruohoa pilkottuna
paloiteltua tuoretta inkivääriä
1 tuore vihreä chili
kaffirlimen lehtiä murskattuna, tai kuivia (4 kokonaiseen kalaan, 1-2 per file)
8 ruukkukorianteria tai 1-2 punttia tuoretta etnisestä kaupasta

kastike:
2 tuoretta punaista chiliä hienonnettuna ja siemenet poistettuna
2 tuoretta vihreää chiliä kuten yllä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl raastettua tai hienonnettua tuoretta inkivääriä
n.2 dl kasvis- tai kalalientä (2 rkl fondia veteen sekoitettuna ajaa asian)
4 rkl limemehua (käytimme limetiivistettä pullosta)
1 rkl Thai kalakastiketta eli nam pla:ta

Leikkaa kala auki molemmilta reunoiltaan (tai laita kaksi filettä vastakkain). Laita väliin sitruunaruoho, inkivääri, halkaistu vihreä chili, limen lehdet ja korianteri.
Täytä wokkipannu tai laakea korkeareunainen paistinpannu puoliväliin vedellä. Kun vesi kiehuu, laita kala ritilällä veden päälle. Peitä wokki ja höyrytä 10-15 minuttia kunnes kala lohkeaa haarukalla koitettuna. Kastikkeen tekemiseen tarvitset pienen kattilan, johon kaikki aineet kerralla laitetaan. Kiehuta matalalla lämmöllä viitisen minuuttia. Tarjoa kala vadilta, ota välistä yrtit ja lusikoi kastike päälle. Lisukkeeksi jasmiiniriisiä. Me kasasimme kaiken samalle vadille, kalafileet riisipedille, vähän kastiketta päälle ja loput sitten oman maun mukaan lautaselle lusikoituna.

Raakasuklaa mantelilla ja mustaviinimarjoilla

2010-02-13T10:15:00.005+02:00

Raakasuklaa voittaa teolliset serkkunsa 6-0 terveellisyydessä ja miksei maussakin. Raa'assa kaakaomassassa on tallella kaikki kaakaon kymmenet flavonoidit ja mineraalit, jotka kuumennetusta ja alkaloidusta teollisesta suklaamassasta katoavat tai ainakin vähenevät. Kyllä, myös siitä tummasta. Raakakaakao sisältää 367% enemmän antioksidantteja kuin kypsennetty kaakao, ja 723% enemmän kuin tavallinen tumma suklaa. Kun makeutukseen käyttää steviaa tai agavesiirappia välttyy myös tavallisen raffinoidun taloussokerin aiheuttamilta verensokeriheittelyiltä ja kaloreilta. Agavesiirapin glykeeminen indeksi on 27 ja stevian uskomaton 0, kun tavallisen sokerin GI huitelee yli 90:ssä.

Raakasuklaan vaikutukset vakuuttivat ainakin minut kun söin sitä ensimmäisen kerran. Kaikki nauratti niin kuin olisi pikkuhiprakassa ollut - viimeistään siinä vaiheessa kun neljävuotias innostui suklaansa syömisen jälkeen räppäämään molemmilla osaamillaan kielillä. Nykyään ko. mc pyytääkin aina santsikierrosta raakasuklaasta, "ni sit alan taas räppää". Minä olen sittemmin jo suklaaseen tottunut, vaikka hyvältä se maistuu siltikin.

Tällä raakasuklaalla on riisisuklainen, vaikkakin hienorakeisempi koostumus. Sen aikaansaamiseksi käytin quinoamuroja. Kaikkia käyttämiäni mausteita voi vaihdella tai jättää pois oman maun mukaisesti, perusmassa koostuu ensiksi mainituista neljästä ainesosasta. Yleensä en kokkaillessani tai leipoessani paljon mittaile, mutta nyt yritin seurata mikä raaka-aineiden suhde todellisuudessa on. Käytin mittana tavallista ruokalusikkaa, mitat eivät ole tasaisia vaan hiukan kukkurallisia.

5 rkl raastettua kaakaovoita
5 rkl kookosöljyä
7 rkl raastettua raakakaakaomassaa
1 rkl vaaleaa agavesiirappia
1,5 rkl kaakaonibsejä
2tl luomumantelimössöä/voita (Rapunzel)
1 tl maca-jauhetta
1 tl lucuma-jauhetta
1tl luomuvaniljaa
1/2 tl luomukanelia
ripaus jauhettua inkivääriä
ripaus ruusu- eli Himalajan kristallisuolaa
3 rkl quinoamuroja

2-4 jäistä mustaviinimarjaa per leivosvuoka
14 leivosvuokaa

Raastoin kaakaovoin ja raakasuklaamassan voipaperin päällä keittiön työtasolla. Sitten sulatin ne ja kookosöljyn vesihauteessa tiskialtaassa. Käytin ohutreunaista muovikulhoa, jonka laitoin kuuman vesijohtoveden sekaan killumaan. Muut aineet sekoitin yksi kerrallaan sulaneeseen massaan. Jaoin jäiset mustaviinimarjat (usein käytän myös vadelmia tai mustikoita) vuokiin ja laitoin niiden päälle juoksevaa suklaaseosta 1,5 ruokalusikallista kuhunkin. Jäiset marjat nopeuttavat suklaan jähmettymistä, jolloin ne on helpompi heti tekemisen jälkeen siirtää 10-15 minuutiksi pakkaseen jähmettymään kunnolla. Sieltä siirrän ne purkkeihin ja jääkaappiin. Raakasuklaa säilyy jääkaapissa ainakin viikon.

Lempiteet

2010-02-12T14:16:00.014+02:00

Kaappini pursuaa teetä, ja kun puhun teestä se on pääsääntöisesti vihreää. Jos saatavilla on luomua ja reilua kauppaa, teeni on myös sitä. Ja vihreää teetä tosiaan kuluu paljon, vähintään kolme jättimukillista päivässä. Ehdoton suosikkini, ja kriteerit täyttävä tee, on brittiläinen Clipper, jonka tee sulostuttaa päivääni niin töissä kuin kotonakin. Lisäpisteet se saa herkullisen näköisistä paketeista, joita katselee kaapissa ihan ilokseen.

Toinen suosikeistani on Yogi Tea, erityisesti Choko ja Classic. Molemmat ovat mausteisia ja lämmittäviä, kanelilta maistuvia juomia. Näistä kahdesta Classic on kanelisempi, Choko taas maistuu voimakkaan kaakaopapuiselta. Ja nimenomaan raakakaakaoiselta. Ensi kertoja vuosia sitten sitä juodessani olin pettynyt kun maku ei ollutkaan voimakkaan suklainen vaan jotenkin vetinen. Parin viime vuoden aikana ihastukseni siihen on kuitenkin kasvanut - maku on pehmeän lämmin ja talvella ihan ehdoton!

Molemissa suosikki Yogi-teissäni maistuva kaneli tunnetaan idässä terveysvaikutuksistaan. Ayrvedassa sitä on käytetty vilustumisiin, ruuansulatusvaivoihin ja diabetekseen. Kiinalainen lääketiede taas käyttää kanelia kuukautiskipuihin, ilmavaivoihin ja antamaan lisäpotkua verenkierrolle. Tieteellisesti kanelia on tutkittu lännessä: se tasapainottaa ainakin verensokeria ja tehoaa laboratoriokokeiden mukaan hiivaan, erityisesti Candida Albicansiin. Se saattaa myös tappaa joitakin mikrobeja.

Vihreän teen terveysvaikutuksista on puhuttu vuosia niin paljon, ettei niistä tarvitse tässä varmastikaan höyrytä sen enempää - hyvälaatuinen, luomu vihreä tee tosin maistuu ja uskoakseni myös vaikuttaa paremmin kuin kauppojen omien merkkien halvimmat kitkerät liemet. Sen polyfenoleiden ja aineenvaihduntaa kiihdyttävien ominaisuuksien lisäksi terveysvaikutukset voi vielä monikertaistaa vaihtamalla vihreän kupposensa teen Cadillaciin, Pu'erh-teehen. Pu'erh alentaa kolesterolia ja sillä on jopa antimutageenisia vaikutuksia. Hinta on kuitenkin sen mukainen, lantapaakun näköisistä vintage-Pu'erh kakkaroista maksetaan jopa tuhansia dollareita! Maku on kuitenkin miellyttävä eikä yhtään tanniininen, vaihteluksi vihreälle sisarelleen Pu'erh sopii oikein hyvin.

Tervehdys auringolle

2010-02-12T09:05:00.020+02:00

Aamu alkaa paremmin aurinkotervehdyksin. Eikä se olekaan mikä tahansa aamujumppa, vaan muinaisten intialaisten kulttuurien sulavaksi hioma sarja liikkeitä, jotka herättävät uuteen päivään. Sen kun ymmärtäisi talvisina arkiaamuina, kun tulee lähinnä tervehdittyä omaa valjua naamaansa kylpyhuoneen peilistä.

Viikonloppuisin, lomalla ja kevätauringon alkaessa nousta yhä aikaisemmin, niiden teho muistetaan meilläkin. Naapuritalon asukkaat saavat parhaassa tapauksessa ihailla yhden pienen ja yhden vähän isomman auringon tervehtijän venymistä. Pienempi keskittyy alaspäin katsovaan koiraan ja kurottamaan kattoon, mutta minä tervehdin koko sarjan, ja antaumuksella.

Tässä ohje, parhaimmillaan toistettuna viidestä viiteentoista kertaan ensimmäisenä aamulla. Muista hengittää.

edit: ja aurinkotervehdysten B-sarja tässä.

Kookosöljy

2010-02-11T17:47:00.010+02:00

Ensimmäinen koskaan Ruohonjuuresta ostamani pikkupurkki kookosöljyä kului hitaasti. En oikein lämmennyt koko öljylle, käytin sitä iholla ja silloinkin liikaa. Viime talvena päätin pitkän tauon jälkeen kokeilla uudelleen. Iho oli monestakin syystä rutikuiva ja kookosöljy imeytyi nopeasti jättäen tasaisen pehmeän pinnan. Aloin innostua ja kaivella tietoa sen terveydellisistä ominaisuuksista, kookosöljyhän ei perinteisesti ole ollut niitä terveellisimmiksi mainostettuja tuotteita.

Kuluneen vuoden aikana luomukookosöljy onkin sitten korvannut käytännöllisesti katsottuna kaiken muun rasvan taloudessani. Rasvalla tarkoitan niin öljyjä, margariineja, voita kuin ihovoiteitakin. Näiden lisäksi käytän kookosöljyä myös kasvojen puhdistukseen, kuorivana kasvonaamiona ruususuolan kanssa ja satunnaisesti hiustenhoitoon.

Virgin luomukookosöljy on jotain aivan muuta kuin ruokakaupan raffinoidut (puhdistetut) kivikovat, valkoiset klöntit. Virgin kookosöljy erotetaan kookoksen lihasta, koprasta, mekaanisesti jauhamalla. Saatu öljy siivilöidään, eikä sitä kuumenneta. Huoneenlämmössä geelimäinen, vähän alle 25 asteessa sulava öljy tuoksuu miedosti kookokselta ja on koostumukseltaan vesimäisempi ja "kuivempi" kuin esimerkiksi limainen oliiviöljy. Kookosöljy kestää kuumennusta huomattavasti muita kasviöljyjä paremmin kemiallisen koostumuksen kärsimättä, sen savuamispistekin on vasta 170°C:ssa. Korkeammat lämpötilat höyrystyttävät öljyn aromaattiset osat, joten uunissa kuumentaminen poistaa öljystä kookoksen maun. Öljy säilyy huoneenlämmössä härskiintymättä jopa kaksi vuotta.

Kookosöljy on tyydyttynyttä rasvaa, mutta toisin kuin rasvateollisuus jo vuosikymmenet on toitottanut, kaikki tyydyttynyt rasva ei ole samanlaista. Se sisältää keskipitkäketjuisia triglyseridejä enemmän (62%) kuin mikään muu rasvan lähde luonnossa. Näistä rasvahapoista taas 50% koostuu lauriinihaposta, jonka toinen merkittävä lähde on äidinmaito. Tavallisessa maidossa ja voissa lauriinihappoja on n. 3%. Lauriinihappojen sanotaan aktivoivan kilpirauhashormoneja ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Kookosöljyä pidetään vastustuskykyä parantavana sen antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi. Näiden lisäksi sillä sanotaan myös olevan antiviraalisia, antifungaalisia ja jopa parasiitteja tuhoavia vaikutuksia elimistössä lauriinihapon ansiosta. Kookosöljy myös näyttää joidenkin tutkimusten mukaan jopa alentavan huonon LDL kolesterolin tasoa ja nostavan hyvää HDL kolesterolia. Aikaisemmat kookosöljyn epäterveellisyyttä korostavat tutkimukset ja FDA:n suositus olla käyttämättä sitä ovat suurelta osin perustuneet hydrogenoidun rasvan ominaisuuksiin, oma osansa on mahdollisesti ollut myös toisen maailmansodan jälkeisellä rasvateollisuuden länsimaihin keskittämisellä.

Kolesteroliominaisuuksista en osaa sanoa mitään, omat kolestoroliarvoni ovat lähtökohtaisestikin olleet hyvät. Kuitenkin maultaan ja ruuanlaitto-ominaisuuksiltaan kookosöljy on lyömätön: se sopii niin kalan paistamiseen kuin raakasuklaan tai hedelmäsmoothien tekoonkin. Kasvojen puhdistukseen käytän sitä hieromalla teelusikallisen öljyä kauttaaltaan kasvoihin ja huuhtelemalla sitten runsaalla lämpimällä vedellä, johon öljy liukenee. Kuivaamisen jälkeen iho ei jää rasvaisen tuntuiseksi, ja oman kokemukseni mukaan se on vaikuttanut suotuisasti ihon kuntoon. Kookosöljyä suositellaan myös hiusten- ja erityisesti hiuspohjan hoitoon. Toimii mm. vauvojen taliköhnään tai aikuisilla hilseeseen. Näihin tarkoituksiin öljyä hierotaan päänahkaan runsaasti, peitetään pussilla ja pyyhkellä vähintään tunniksi ja pestään sitten normaalisti shampoolla. Se tuo myös huonokuntoisille tai kuiville hiuksille kiiltoa jättämättä niitä silti rasvaisiksi.

Osa kookosöljyinnostani johtuu toki yleisesti muuttuneesta mielipiteestäni perinteisen kosmetiikan suhteen: en halua iholleni mitään mitä ei voisi syödäkään, eivätkä mineraaliöljyt, parabeenit ja hajusteet kuulu siihen joukkoon. Käytännössä kuitenkin kookosöljyn monikäyttöisyys, hyvä maku ja havaitsemani vaikutukset ihoon ovat tässä tapauksessa suurin syy siihen miksi se on nyt jäänyt vakituiseen käyttöön.

Luomukookosöljyissäkin on eroja: minä olen tykästynyt Tropicai-merkkiin, Cocovi tuntui jotenkin kärähtäneen makuiselle ja oli koostumukseltaan kiinteämpää.

Lisätietoja rasvojen koostumuksesta mm. täältä

Herkkurieskaa kaurajauhoista

2010-02-10T23:52:00.003+02:00

Olen kokeillut muutaman viikon ajan elää ilman gluteenia. Joka aamuisen ruisleivän tilalle on tullut aamusmoothie, mutta luomukananmunaa ei voi syödä ilman leipää. Ehon Kaura100 puolustaa paikkaansa kiitettävästi, mutta kun bongasin Hesarin sivuilla gluteenittoman rieskan ohjeen sain inspiraation.

Päätin koota taikinan kaurajauhoista, kookosjauhoista ja perunasta. Perunahiutaleita en löytänyt, ajatus pakastealtaan mössöstä ei houkutellut enkä jaksanut tehdä erikseen perunamuusia, joten päädyin pikaratkaisuna Helmi-perunasuurimoihin. Epäilyttävän näköiset pipanat toimivat hyvin kunhan pitää niiden määrän alle kolmasosassa jauhojen kokonaismäärästä. Kookosjauhot tuovat ihanan pehmeän maun ja kaurajauhot toimivat maun puolesta myös mukavasti. Tuloksena oli joka tapauksessa pehmeä, hyvin kauppansa tehnyt superpikaisesti leivottavissa oleva rieska.

Peruspohjaa olen jo varioinut heittämällä sekaan kuorittuja luomuauringonkukansiemeniä ja hampunsiemeniä. Kaikki tuntuu sopivan. Seuraavaksi tarkoituksena on korvata voi ainakin osittain kookosöljyllä, jolloin rieskasta pitäisi tulla vielä tätäkin pehmeämpi. Muitakin luomukasviöljyjä voi toki käyttää, kookosöljy vain kestää öljyistä parhaiten kuumuutta.

Kaurakookosrieska (4 n. kämmenen kokoista rieskaa)

n. 2 dl luomukaurajauhoja
n. 1 dl luomukookosjauhoja
n. 1 dl perunasuurimoita tai perunamuusia (muusi on parempi vaihtoehto)
n. 50-100 gr voita tai kookosöljyä tai niiden sekoitusta
1 luomukananmuna
n. 1 dl soijamaitoa tai luomumaitoa tai vettä
n. 2tl leivinjauhetta
n. 1tl ruususuolaa

lisäksi siemeniä oman valinnan mukaan

paistetaan 225-250 asteessa n. 12-15 min tai kunnes ovat saaneet väriä pintaan.

Sekoitin kaikki aineet suoraan keskenään, niin, että taikinasta tuli lusikalla jotenkuten sekoitettava kiinteähkö, tasainen seos. Kovin kuivaksi sitä ei kannata jättää, kuten teeleivät, nämäkin murentuvat ja jäähtyessään voivat olla kovasti ikävää purtavaa jos rasvaa ja nestettä ei ole tarpeeksi.